Nuoret Leijonat jatkoi murskajaisia – vastustajalla ei mitään jakoa

Nuoret Leijonat voitti 2019 MM-kisoissa kultaa.

Nuoret Leijonat voitti 2019 MM-kisoissa kultaa. (Kuva Pasi Mennander/ Leijonat.fi)

Nuoret Leijonat murskasi MM-kisoissa Kazakstanin 7-1. Samalla varmistui suomalaisten puolivälieräpaikka.

JÄÄKIEKKO Suomi otti jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Trinecissa toisen voittonsa murjottuaan sunnuntaina Kazakstanin 7-1. Suomi on tehnyt kahteen otteluun peräti 15 maalia voitettuaan lauantaina Slovakian 8-1.

Asenne ei näyttänyt olevan Nuorilla Leijonilla avauserässä kohdallaan. Patrik Puistolan avausmaalin jälkeen Andrei Bujalski tasoitti 1-1:een suomalaisten pelattua puolivaloilla. Erän lopulla Kristian Tanus maalasi Suomen 2-1 -johtoon.

Toisessa erässä Nuoret Leijonat painoi kaasua ja Matias Maccelli sekä Aatu Räty maalasivat Suomen 4-1 -johtoon. Päätöserässä Puistola teki toisen maalinsa ja sen jälkeen maalinteossa onnistuivat vielä Mikko Kokkonen ja Kim Nousiainen.

Kazakstan laittoi aiemmissa otteluissaan Sveitsin ja Slovakian lujille. Suomea vastaan joukkueella ei kuitenkaan ollut mitään jakoa, kun Nuoret Leijonat vaisun alkunsa jälkeen lisäsi kaasujalkaa.

Jääkiekkoon Kazakstanissa on panostettu merkittävästi. Juniorityöhön on satsattu, mikä näkyy siinä, että Kazakstan on toisena perättäisenä kautena nuorten MM-kisojen A-sarjassa. Suomen tasolle Kazakstanilla on kuitenkin vielä valtava matka kiivettävänään.

Suomi-tappio varmisti Kazakstanin joutumisen putoamissarjaan. Suomi puolestaan varmisti puolivälieräpaikkansa.

Uudenvuodenaattona Suomi pelaa alkusarjan päätösottelunsa Sveitsiä vastaan. Siinä ottelussa Suomella panoksena on lohkonsa kakkospaikka.

Nuorten Leijonien puolivälierävastustajan spekulointi on hankalaa. Saksan 4-3 -voitto Tshekistä ja Venäjän 6-0 -voitto Kanadasta laittoivat Ostravassa pelattavan toisen lohkon asetelmat aivan sekaisin.

Toistaiseksi Suomen hyökkäystehokkuus on ollut MM-kisoissa kiitettävällä tasolla, vaikka jatkoaikatappioon päättynyt Ruotsi-ottelu muuten heikko esitys olikin. Slovakia ja Kazakstan eivät olleet Suomelle kunnon testejä, mutta ainakin suomalaiset ovat mättäneet heikompaa joukkuetta vastaan valtavan määrän maaleja.

Suomen ykkössentterin Rasmus Kuparin kisat päättyivät loukkaantumisen takia Ruotsi-otteluun. Suomi on joutunut pelaamaan sen jälkeen 11 hyökkääjällä, mutta heikompia vastustajia vastaan sitä ei edes huomannut.

Teksti Otto Palojärvi

Lue myös: Nuorille Leijonille tyrmäysvoitto – vastustaja pahasti helisemässä

Kommentoi Facebookissa