Nuoret luistattelivat autoillaan jääteillä – seurauksena sakkoa ja ajokieltoa

Talviset liikenneolosuhteet vaativat tarkkuutta, mutta tuovat mukanaan myös lieveilmiöitä. (Kuvituskuva Fotolia)

Neljästä kuljettajasta kaksi oli 17-vuotiaita ikäpoikkeuslupalaisia ja kaksi noin parikymppisiä.

LIIKENNETURVALLISUUS Itä-Suomen poliisille on Kuopiossa tullut viime päivinä useita ilmoituksia Vaajasalon jäätiellä autollaan luistattelevista kuljettajista. Poliisi sai jälleen 24.1. perjantai iltana ilmoituksen luistattelijoista Vaajasalon jäätieltä.

Paikalle tilannetta seuraamaan meni ensin poliisin siviiliauto, joka teki havainnot neljästä luistattelijasta. Avuksi tuli toinen poliisiauto ja kuljettajille kirjoitettiin sakot liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Lisäksi kuljettajat määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon vakavan piittaamattomuuden perusteella.

Näistä neljästä kuljettajasta kaksi oli 17-vuotiaita ikäpoikkeuslupalaisia ja kaksi muuta noin parikymppisiä kuljettajia.

Kun sakot saatiin kirjattua, ajoi vielä yksi autoilija jäätien 30 km/h rajoitusalueella nopeudella 69 km/h. Sakkoa tuli liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Myös hänet määrättiin ajokieltoon vakavan piittaamattomuuden perusteella.  Aiemmin perjantai-iltana sama siviilipoliisipartio kirjoitti luistattelusakon Maaningan jäätieltä. Myös tuo kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Kiuruvedellä perjantai-iltana käynyt siviilipoliisipartio havaitsi puolestaan Valtakadulla henkilöauton, jonka kuljettaja luistatti autoaan neljä kertaa edestakaisin 250 metrin matkalla. Tapahtumahetkellä oli vastaantulevaan liikennettä, mutta auto ei käynyt vastaan tulevien kaistalla vaan luistatti omalla kaistallaan ja pientareella. Tästä suorituksesta annettiin sakot ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon.

Lue myös: Mies menehtyi nokkakolarissa – menetti kovassa vauhdissa autonsa hallinnan liukkaalla tiellä

Kommentoi Facebookissa