PAHOINPITELYT Sisä-Suomen poliisi kertoo, että poliisilla oli perjantain ja lauantain välisenä yönä runsaasti häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä Tampereella.
Hätäkeskukseen tuli klo 19.37 ilmoitus, jonka mukaan useampi nuori tappelee Tampereen Koskikeskuksen viereisellä kevyen liikenteen väylällä. Tilanteessa oli osallisina viisi nuorta aikuista, joista yksi oli nainen. Tilanteessa oli lyöty, potkittu ja painittu, kunnes järjestyksenvalvojat olivat tulleet väliin.
Klo 02.27 poliisi hälytettiin Yliopistonkadulle, jossa ilmoituksen mukaan huudetaan ja tapellaan. Paikalta tavattiin viisi henkilöä, kaksi miestä ja kolme naista, tilanne oli kaikkiaan sekava. Suurempia fyysisiä vammoja ei syntynyt.
Tampereen Hämeenkadulla sijaitsevassa ravintolassa tarvittiin poliisia klo 03.30 aggressiivisesti käyttäytyneen asiakkaan takia. Kyseinen 35-vuotias mies oli järjestyksenvalvojien hallintaotteessa poliisipartion saapuessa paikalle. Asiakasta oli sopimattoman käytöksensä takia lähdetty poistamaan ravintolasta, jolloin mies oli harannut vastaan ja uhkaillut järjestyksenvalvojia.
Hätäkeskukseen klo 04.24 tulleen ilmoituksen mukaan nainen oli lyönyt kolmea miestä Tampereen Aleksanterinkadulla sijaitsevassa ravintolassa. Paikalta tavattiin 21-vuotias nainen, joka oli riitaantunut kolmen 1990-luvulla syntyneen miehen kanssa ja lyönyt heitä kaikkia kasvoihin.
Yhdellä miehellä punoitti poski, toisella tuli verta nenästä ja kolmannella oli ylähuuli turvoksissa. Tapahtumia tutkitaan pahoinpitelyinä.
Lue myös: K18 – ei herkille: Gladiaattorien Timantti teki karmean murhan
Kommentoi Facebookissa