JÄÄKIEKKO Suomi aloitti urakkansa jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Tshekin Trinecissa tappiolla. Ruotsi voitti Nuoret Leijonat jatkoajalla 3-2 Alexander Holtzin tehtyä sinikeltaisten voittomaalin vain muutama sekunti ennen jatkoajan loppua ajassa 64.55.
Suomi oli ensimmäisen erän jälkeen johtanut Patrik Puistolan maalilla 1-0. Nils Höglander tasoitti toisen erän alussa Mikael Granlundin tyylisellä ilmaveivillä lukemiksi 1-1. Kristian Tanus maalasi suomalaiset toisessa erässä Puistolan syötöstä jälleen johtoon, mutta Samuel Fagemo tasoitti kolmannessa erässä Höglanderin syötöstä 2-2:een.
Ruotsi pyöritti peliä välillä näyttävästi. Suomi oli siinä pyörityksessä isoissakin vaikeuksissa. Yhtä pistettä voikin pitää hyvänä tuloksena.
– Jännitettiin ihan hirveästi. Tehtiin paljon virheitä, Suomen joukkueen päävalmentaja Raimo Helminen sanoi YLE:n haastattelussa.
Jo ennen kisoja Helminen ilmoitti, ettei Suomi lähde turnauksen suosikkina. Se tuli Ruotsi-ottelussa selväksi. Oman pään pelaamisessa oli paikoin isojakin ongelmia, kun kovan luokan vastustaja sai hengen päälle.
Maalivahti Justus Annunen palkittiin Suomen parhaana pelaajana. Hän esitti useita huipputorjuntoja. Annunen pitikin Suomea pystyssä.
Suomen sentteri Rasmus Kupari joutui jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia.
– En osaa sanoa Kuparin tilanteesta. Pitää kysyä lääkäriltä, Helminen kommentoi.
Jos Kupari ei kykene jatkamaan kisoja, on Suomi pahassa tilanteessa. Jäljellä olisi enää kolme sentteriä ja kaikkiaan 11 hyökkääjää. Kaikki 23 kisapassia on jo leimattu.
Trinecin lohkon torstain toisessa ottelussa Sveitsi voitti Kazakstanin 5-3. Ostravan lohkossa isäntämaa Tshekki taisteli 4-3 -voiton Venäjästä ja Kanada löi maali-iloittelussa Yhdysvallat 6-4.
Suomi jatkaa kisoja lauantaina. Silloin vastaan tulee kello 16 alkavassa ottelussa Slovakia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Uskottavuus puntarissa – Raimo Helminen Nuorten Leijonien suurin kysymysmerkki
Kommentoi Facebookissa