Nuorten tupakointi vähenee edelleen – ”Vähenemisen pysähtyminen aikuisilla on huolestuttavaa”

Suomen tupakkalakiin lisättiin vuonna 2010 tavoite tupakoinnin loppumisesta vuoteen 2040 mennessä.

Suomen tupakkalakiin lisättiin vuonna 2010 tavoite tupakoinnin loppumisesta vuoteen 2040 mennessä. (Kuva Fotolia)

Uutena ilmiönä tyttöjen nuuskaaminen yleistyi yläkouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

TUPAKOINTI Aikuisväestön tupakointi ei enää vähentynyt vuonna 2018. Suomalaisista 20–64-vuotiaista miehistä tupakoi päivittäin 15 prosenttia ja naisista 13 prosenttia. Nuorten 14–20-vuotiaiden päivittäinen tupakointi sen sijaan on vähentynyt edelleen. Pojista seitsemän prosenttia ja tytöistä kuusi prosenttia tupakoi päivittäin vuonna 2019.

Päivittäin tupakoivista aikuisista eli 20–64-vuotiaista 63 prosenttia haluaisi lopettaa tupakoinnin vuoden 2018 tietojen mukaan. Osuus oli nyt suurempi kuin edellisen kerran kysyttäessä vuonna 2014, jolloin päivittäin tupakoivista aikuisista 58 prosenttia halusi lopettaa.

– Tupakoinnin vähenemisen pysähtyminen aikuisilla on huolestuttavaa. Tupakoinnin lopettamisen tukea tulisikin tehostaa, jotta yhä useampi lopettamista haluavista yrittäisi ja onnistuisi siinä, toteaa asiantuntija Otto Ruokolainen THL:stä.

Päivittäin tupakoivien miesten ja naisten osuudet prosenteissa ikäryhmittäin vuosina 1997–2018.
Päivittäin tupakoivien miesten ja naisten osuudet prosenteissa ikäryhmittäin vuosina 1997–2018. (Kaavio THL)

Suomalaisista 20–64-vuotiaista miehistä noin viisi prosenttia nuuskasi päivittäin vuonna 2018, mikä on saman verran kuin vuonna 2017. Naisista alle prosentti nuuskasi päivittäin vuonna 2018.

Nuorten 14–20-vuotiaiden päivittäinen nuuskaaminen ei ole enää pääsääntöisesti yleistynyt. Vuonna 2019 päivittäin nuuskaa käytti nuorista kuusi prosenttia, saman verran kuin vuonna 2017. Ammattiin opiskelevilla pojilla nuuskan käyttö kuitenkin kasvoi. Uutena ilmiönä tyttöjen nuuskaaminen yleistyi yläkouluissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Sähkösavukkeita käytti päivittäin kaksi prosenttia 20–64-vuotiaista miehistä ja alle prosentti naisista vuonna 2018. Nuorilla sähkösavukkeiden säännöllinen käyttö on vähentynyt viime vuosina.

Lue myös: Suomalaisten riski kuolla kansantauteihin pienenee – tupakointi, korkeat verenpaine ja kolesteroli vähenevät

Kommentoi Facebookissa