Nyt meni rukkaset naulaan – Metsähallitus lomauttaa 195 metsuria talvikuukausiksi

Lomautuksilla haetaan noin miljoonan euron kustannussäästöjä.

Lomautuksilla haetaan noin miljoonan euron kustannussäästöjä. (Kuva Fotolia)

Erilaisia talviaikaisia töitä yt-neuvotteluissa löydettiin polttopuista talviautoteiden raivaukseen.

LOMAUTUS Metsähallitus Metsätalous Oy:n metsurityöhön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Neuvotteluiden pohjalta työnantaja on päättänyt lomauttaa metsurit 27.12.2017–25.3.2018 väliseksi ajaksi.

Lomautuksilla haetaan noin miljoonan euron kustannussäästöjä ja ne koskevat 195 metsuria. Luottamusmiehet ja työsuojeluhenkilöstö eivät kuulu lomautusten piiriin. Lisäksi lomat ja eläkejaksot pyritään järjestämään siten, etteivät lomautukset koskisi osa-aikajärjestelyjen piirissä olevia eikä talvella 2018 eläkkeelle jääviä metsureita

Lomarahojen vaihtamisella, kannusteilla ja sopimuksella työajan tasoittumisesta kerrytetyt vapaat lyhentävät lomautusaikaa, koska ne voidaan pitää lomautuksen toteutuksen aikavälillä.

Käydyissä yt-neuvotteluissa on haettu – ja myös löydetty – erilaisia talviaikaisia työmahdollisuuksia. Tällaisia ovat muun muassa polttopuiden teko ja muut Metsähallituksen Luontopalveluiden mahdolliset tilaustyöt sekä talviautoteiden varsien uudistusalan raivaukset. Kyseisiä töitä tehdään lomautuksista huolimatta. Metsähallitus selvittää myös muita mahdollisia tilaustöitä ja talveen ajoittuvia työmahdollisuuksia.

Metsähallituksessa on parhaillaan meneillään myös konsernitoimintoja koskevat yt-neuvottelut. Konsernitoimintojen osalta lopputuloksena voi olla henkilöstön vähentäminen maksimissaan 15 henkilöllä.

Kommentoi Facebookissa