Odotusajat sairaaloihin ovat pidentyneet – jopa 120 000 odottaa jonossa hoitoonpääsyä

Suomalaisten keskimääräinen odotusaika sairaaloihin on 1–2 kuukautta.

Suomalaisten keskimääräinen odotusaika sairaaloihin on 1–2 kuukautta. (Kuva Fotolia)

Jonottaneista lähes 2 000 oli odottanut yli puoli vuotta pääsyä kiireettömään hoitoon.

TERVEYS Yli puoli vuotta hoitoa sairaanhoitopiirien sairaaloihin odottaneita oli vuoden 2018 joulukuun lopussa lähes 500 enemmän kuin vuosi sitten. Myös kolmesta kuuteen kuukautta kiireetöntä hoitoa odottaneita oli vuoden 2018 lopussa lähes 2 500 eli 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Joulukuun 2018 lopussa noin 123 500 potilasta odotti hoitoonpääsyä sairaanhoitopiirien sairaaloihin. Hoitoa odottaneista lähes 2 000 oli odottanut yli puoli vuotta pääsyä kiireettömään hoitoon.

Hoitoa odottavien odotusajan mediaani 31.12.2018.
Hoitoa odottavien odotusajan mediaani 31.12.2018. (Kaavio THL)

– Kiireettömän hoidon kysyntä sairaanhoitopiireissä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Vuonna 2018 sairaanhoitopiireissä käsiteltiin noin 1,3 miljoonaa kiireetöntä lähetettä, kertoo kehittämispäällikkö Pirjo Häkkinen.

Kasvua vuoteen 2017 oli lähes seitsemän prosenttia. Alueelliset erot odotusajoissa kiireettömään erikoissairaanhoitoon vaihtelevat sairaanhoitopiireittäin.

Lyhyin odotusaika oli Etelä-Karjalassa, mediaani eli keskiluku oli 32 vuorokautta ja pisin Pohjois-Savossa, jossa mediaani oli 55 vuorokautta. Keskimäärin odotusaika sairaanhoitopiirien sairaaloihin oli 1–2 kuukautta.

  • Lähde THL

Lue myös: Lähes puolet pääsi terveyskeskuksen kautta viikon sisällä lääkärille – joillain odotusaika oli yli 3 kuukautta

Kommentoi Facebookissa