JALKAPALLO Tällä kaudella Englannissa Valioliigan sekä FA Cupin mestaruuden voittanut Manchester City voitti lauantaina seurahistoriansa ensimmäisen Mestareiden liigan mestaruutensa. Istanbulissa pelatussa loppuottelussa City voitti Milanon Internazionalen maalein 1-0.
Man City lähti otteluun selkeänä suosikkina, mutta sai todella kovan haasteen. Inter puolusti hienosti molemmilla jaksoilla ja sillä oli useampi hyvä maalipaikkakin.
Ratkaisu nähtiin 68. minuutilla. Rodri sai boksin ulkopuolelta hyvän vetopaikan ja sijoitti pallon komeasti verkkoon.
Man City juhli mestaruutta ensimmäistä kertaa, mutta seuraa vuodesta 2016 valmentaneelle Pep Guardiolalle Mestareiden liigan mestaruus oli neljäs. Valmentajana hän oli voittanut mestaruuden FC Barcelonassa vuosina 2009 sekä 2011 ja aiemmin samassa seurassa myös pelaajana 1992.
Man Citysta tuli 2008 yksi Euroopan rahakkaimmista seuroista ökyrikastuttuaan tuolloin arabirahoituksella Abu Dhabista. Englannissa seura on voittanut sen jälkeen seitsemän Valioliigan mestaruutta sekä kolme FA Cupin mestaruutta, mutta 15 vuotta kesti ennen kuin Mestareiden liigan mestaruuskin tuli.
Guardiolaa onkin haukuttu eräänlaiseksi alisuorittajaksi. Hän korosti, että Mestareiden liigassa marginaalit ovat pienet ja ratkaisut tapahtuvat herkemmin kuin esimerkiksi Valioliigassa, jossa kausi käsittää 38 kierrosta.
– Muuttaako se mitään? Olenko viisaampi? Olenko parempi valmentaja? Emme halua voittaa Mestareiden liigaa ja kadota sitten maisemista. Siellä tulee olla mukana täysillä koko ajan seitsemän tai kahdeksan vuotta. Nyt oli meidän vuoromme, kuten olisi voinut olla kaksi vuotta sittenkin. Nyt tuntui siltä, että tämä kausi oli kirjoitettu tähtiin.
– Syy, miksi emme voittaneet Mestareiden liigaa aiemmin, oli se, että vastustajat ovat erittäin vahvoja. Jos nyt kuvitellaan, että tilanne oli erilainen tällä kaudella, on sellainen väärä olettamus, Guardiola sanoi lehdistötilaisuudessa.
Guardiola jakoi samalla kehuja Interille sekä seuran päävalmentajalle Simone Inzaghille.
– Onnittelut Interille, joka on loistava joukkue. He ansaitsivat ehdottomasti olla finaalissa ja tiesimme, että tästä tulee erittäin vaikea ottelu. Tämä sarja on kuin kolikonheitto. Niin tiukka se on. Finaali olisi helposti voinut mennä 1-1 -numeroista jatkoajalle, kommentoi Guardiola, jonka kanssa moni oli varmasti samaa mieltä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Uskomaton maali Veikkausliigassa – maalivahti muni sivurajaheiton omiin
Kommentoi Facebookissa