Olisitko hylännyt HPK:n voittomaalin? – ”Tohon en voi tässä vaiheessa vastata”

HPK juhli keväällä 2019 jääkiekon Suomen mestaruutta.

HPK juhli keväällä 2019 jääkiekon Suomen mestaruutta. (Kuva AOP)

HPK:n voittomaali kuohutti tunteita Helsingissä. Erotuomaripomo olisi hylännyt sen maalivahdin häirintänä.

JÄÄKIEKKO HIFK:n ja HPK:n välillä nähtiin perjantaina tulikuuma ottelu SM-liigassa. HPK voitti ottelun 3-2-lukemin jatkoaikamaalilla, joka kuumensi tunteet ja herätti suurta kohua.

Tilanteessa HPK:n Tommi Tikka kaatui HIFK:n maalivahti Atte Engrenin syliin ja vei mukanaan Engrenin ja maalin.

Tilanne tarkistettiin videolta ja ratkaisun mukaan tilanteessa ei ollut maalivahdin häirintää, joten osuma hyväksyttiin. Samalla HPK otti todella arvokkaat kaksi pistettä ja sen unelma suorasta pudotuspelipaikasta pysyi elossa.

Ottelun jälkeen erotuomarivalmentaja Masi Puolakka joutui vastaamaan kysymyksiin siitä, miksi osuma hyväksyttiin.

– Voittomaalin kohdalla ei luonnollisesti voi olla visuaalisesta häirinnästä kyse, mutta siinä ratkaisevaa on se, että onko kiekko ylittänyt maaliviivan ja pystytäänkö se todentamaan jostakin, että se kiekko on todella ylittänyt maaliviivan. Minä en sitä tällä hetkellä pysty sanomaan. Ne kuvat, jotka minulla on, näyttävät sen, että ei ole ylittänyt. Tuomareiden kanssa asiasta keskustelin ja he kertoivat, että tilannehuoneen mukaan kiekko on maalissa, mutta minä haluan vielä henkilökohtaisesti nähdä sen kohdan, missä kohtaa kiekko mahdollisesti menee maaliin, Puolakka kommentoi ottelun jälkeen.

Olisitko sinä hylännyt HPK:n jatkoaikamaalin?

– Tohon en voi tässä vaiheessa vastata. Tätä asiaa jatketaan vielä. Sen jälkeen katsotaan sitä, että onko maali siirtynyt paikaltaan ennen kuin kiekko menee maaliin. Siinäkin kohtaa ratkaisevaa on tietysti se, että missä kohtaa kiekko mahdollisesti ylittää maaliviivan. Kolmas asia, mitä katsotaan on se, että tehdäänkö maali kädellä. Kun pelaaja syöksyy kohti maalia, pitää ratkaista se tuleeko kiekko maalivahdilta ulos ja missä kohtaa se menee sisään. Eli tökkääkö (Tommi) Tikka sitä kiekkoa poikittaisella mailalla niin, että se menee sisään vai tökkääkö hän sen kädellä sisään. Ja tämän jälkeen katsotaan vielä sitä maalivahdin häirintää. Se on minun mielestäni tässä ylivoimaisesti tulkinnanvaraisin kysymys, onko kiekko ylittänyt maaliviivan ennen kuin maali siirtyy paikaltaan, Puolakka jatkoi.

Tuomaripomo muistutti, että ennen kuin Tikka syöksyi kohti maalia, häntä rikkoi HIFK:n pelaaja.

– Sitä edeltää rike, kun Tikka syöksyy maalia kohti. Jos kiekko on pelattavissa maalivahdin alueella, niin pelaaja voi silloin pelata sitä, mutta pelaaja ei saa tarkoituksellisesti työntää maalivahtia ja kiekkoa maaliin, Puolakka linjasi.

– Tämä on vain minun henkilökohtainen mielipide, mutta minä olisin sen maalin hylännyt maalivahdin häirintänä sen kuvan perusteella, minkä itse olen nähnyt sillä perusteella, että minun mielestäni Tikka työntää maalivahtia. Sen lisäksi painotan, että meidän pitää selkeästi nähdä, onko kiekko maalissa vai ei. Painotan myös sitä, että minä olen tässä hallissa puhtaasti ykköskameran varassa ja Telian lähetyksen. Niiden perusteella minä en näe missään kuvassa, että kiekko olisi maalissa, Puolakka kertoi.

Puolakan mukaan tilannehuone oli antanut tuomareille ohjeen tilanteessa toimimiseen.

– Sanatarkasti se meni näin: ”Teidän ei tarvitse välittää siitä, onko kiekko maalissa vai ei.” Mutta minä haluan nähdä sen klipin, missä näkyy, että kiekko on maalissa, kuten varmasti haluavat valmentajat, pelaajat ja katsojatkin. Tuo on kyllä tilanne, joka varmasti herättää keskustelua ja tunteita, kuten tietysti pitääkin, Puolakka linjasi.

Ottelussa sattui myös muita kohua herättäneitä tilanteita. HPK:n Ossi Ikonen taklasi toisessa erässä HIFK:n Michael Kerästä päähän. Puolakan mukaan tilanteesta olisi pitänyt tulla ulosajo. Nyt siitä ei tullut edes kahden minuutin rangaistusta.

– Tuomari näki sen tilanteen kulmasta ja hän tulkitsi tilanteen törmäykseksi. Minä olen eri mieltä. Minun mielestäni siinä on piirteitä vastataklauksesta. Painotan sitä, että (Ossi) Ikonen ei missään nimessä lähde tahallaan Kerästä taklaamaan tai vahingoittamaan, mutta sen perusteella, mitä minä olen nähnyt, niin hän vähän heittäytyy taakse päin, missä kohtaa hartia osuu Kerästä päähän. Minä olisin tuominnut tilanteesta päähän kohdistuneen taklauksen, Puolakka kertoi.

Ottelun ensimmäinen kohutilanne nähtiin jo heti ensimmäisellä minuutilla. HIFK:n Teemu Turusen maali hyväksyttiin, vaikka HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen haastoi sen maalivahdin häirintänä. Maalivahdin häirintää ei kuitenkaan havaittu.

– Maalivahdin häirintätilanteita on kahdenlaisia. On visuaalinen häirintä ja fyysinen häirintä. Visuaalisen häirinnän tunnusmerkistö täyttyy silloin, kun pelaajalla on molemmat luistimet maalivahdin alueella ja pelaaja on myös laukaisusektorissa. Tässä tilanteessa (Teemu) Turusen takapuoli ja toinen luistin on sisällä, mutta sen jälkeen, kun hän nostaa jalkaa, hänen luistimensa leikkaa alueelta ja visuaalisen häirinnän tunnusmerkistö täyttyy siinä kohtaa. Se pitää totta kai tarkistaa vielä paremmasta kulmasta, mutta sen perusteella, mitä minä olen nähnyt, niin minä olisin sen visuaalisena häirintänä hylännyt, Puolakka kertoi.

Haastattelu Ville Hirvonen, Helsingin Jäähalli

Lue myös: Epävarmuus jääkiekon MM-kisojen ympärillä kasvaa – jääkö NHL pois?

Kommentoi Facebookissa