MUSIIKKI Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevan Alajärven väkiluku on hieman alle 10 000. Kansainvälisesti arvostettu arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto teki paikkakunnalle ensimmäiset julkisten rakennusten suunnittelutyönsä. Siellä on vaikuttanut myös Pro Finlandia -palkittu taidemaalari Eero Nelimarkka.
Kun seuraa niin ikään Alajärvellä varttuneen, sittemmin helsinkiläistyneen Mikko Joensuun artistiuraa, tekisi mieli lisätä hänen nimensä suoraan edellä mainittujen nerojen jatkoksi. Huipputaitava herrasmies levyttää parhaillaan levytrilogiaa, jonka kohdalla termi eeppinen on kerrankin oikeasti paikallaan. Sitä on nimittäin valmisteltu Imagen haastattelun mukaan kymmenen vuotta.
Lohduttomuudesta kohti valoa
Amen-sarjan ensimmäinen osa, Amen 1, julkaistiin Svart Recordsin kautta viime keväänä. Julkistuskonserttia ei pidetty Tavastialla, vaan uusgoottilaista tyylisuuntausta edustavan Johanneksenkirkon vaatimattomissa puitteissa. Keikkakokoonpanossa oli yhteensä kolmetoista muusikkoa.
– Ensimmäinen osa oli teksteiltään melko lohduton ja ahdistunut. Musiikillisesti se koostui vain tietyistä akustisista elementeistä, Mikko Joensuu kertaa Päivän Lehdelle.
Trilogian keskivaihe saavutetaan nyt, kun Amen 2 näkee päivänvalon. Joensuun mukaan tällä levyllä ei ole ollut mitään musiikillisia rajoitteita verrattuna esikoiseen, vaan kappaleet ovat juuri niin massiivisia, meluisia tai kauniita kuin niiden kuuluukin olla.
– Amen 2 on askel kohti valoa sekä asioiden hyväksymistä. Sen suurin teema käsittelee ihmisen olemuksen hyväksymistä sellaisena kuin se on sekä sitä oivallusta, että mieli on kykeneväinen parantamaan itse itsensä. Ihminen voi itse vaikuttaa hyvin pitkälle siihen millaisen maailman mielensä sisälle – ja sitä kautta ympärilleen – rakentaa.

Keikat minimissä ennen kesää
Kunnianhimoisen albumiprojektin viimeinen naula arkkuun vasaroidaan keväällä, kun Amen 3 ilmestyy. Sitä ennen Mikko Joensuu keikkailee vain valikoidusti. Esimerkiksi tuoreimman levyn tiimoilta on luvassa vain kolme esiintymistä: yli kymmenhenkisen bändin kera Helsingissä ja Tampereella sekä pienemmällä kokoonpanolla Turussa.
Luulisi, että uuden materiaalin esittäminen livenä syyhyttää artistia, joka ennen soolouraansa teki vaikutuksen Joensuu 1685 -yhtyeensä livekeikoilla. Trilogian pysyminen aikataulussa vaatii kuitenkin selkeästi kurinalaisuutta ja visiota, joita molempia Joensuulla riittää.
– Toki ison ryhmän hoitaminen eri lokaatioihin luo omat haasteensa, mutta suurin syy keikkojen vähäisyydelle on ollut se, että työstän parhaillaan kolmatta levyä lopulliseen muotoonsa. Olen tietoisesti halunnut antaa sille mahdollisimman paljon aikaa ja energiaa. Tarkoitukseni on keskittyä enemmän keikkailuun, kunhan saan kolmannen levyn ja koko prosessin lopulta päätökseen.
Suunnitelma on fiksu, sillä liian moni artisti kuluttaa nimensä loppuun keikkailemalla jokaisena viikonloppuna kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä. Mitä enemmän keikkoihin panostetaan ja mitä vähemmän tilaisuuksia niiden todistamiseksi on, sitä enemmän artistin näkeminen livenä polttelee.
Tätä taustaa vasten ja Amen-trilogian toistaiseksi ilmestyneen materiaalin perusteella, Mikko Joensuu on tulevan festarikesän ehdottomasti odotetuimpia nimiä.
Kommentoi Facebookissa