ELOKUVA Näyttelijä Oona Airola on voittanut parhaan näyttelijän palkinnon Göteborgin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Airola sai Dragon Award -palkinnon roolistaan Miia Tervon ohjaamassa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Ohjus, joka oli Göteborgin pääkilpasarjassa ainoana suomalaisena fiktioelokuvana.
Jury toteaa perusteluissaan seuraavaa:
”Airolan sydäntä lämmittävässä roolityössä on raakaa haavoittuvuutta ja magneettista voimaa, ja hän tasapainoilee taitavasti draaman ja komedian välillä. Roolihahmo on jumiutunut menneen ja tulevan rakkauden, sekavien perhesuhteiden ja ohjuksen välimaastoon. Loistavan roolityön johdosta myös katsojat ovat samassa tilanteessa hänen kanssaan.”
Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis. Tositapahtuma muodostaa kehyksen elokuvalle, jossa Oona Airolan roolihahmo, yksinhuoltaja Niina, aloittelee uutta elämää paikallisen sanomalehden toimittajana.
Juuri ensi-iltansa saanut elokuva kertoo siitä, miten Suomessa suhtauduttiin itänaapuriin sen koetellessa valtioiden välisiä rajoja. Se on myös kasvutarina Niinasta, joka etsii omia rajojaan.
Lue myös: Golden Globe -voittajat julkistettiin – suomalaisjuhlat jäivät toteutumatta
Kommentoi Facebookissa