RAHANPESU Keskusrikospoliisi teki kotietsintöjä viikonlopun aikana yhteensä 17 kohteessa mantereella ja Turun saaristossa. KRP:n noin sadan työntekijän lisäksi operaatioon osallistui noin 300 henkilöä muista viranomaisorganisaatioista.
Yhdestä kotietsintäkohteesta löydettiin muovipusseista käteistä rahaa 500 000 euroa. Tutkinnanjohtaja Tomi Taskila kertoo nyt, että poliisi löysi kotietsinnöissä lisäksi seitsemän kassakaappia. Käteistä kassakaapeista löytyi kolme miljoonaa euroa sekä ulkomaista valuuttaa.
– Niistä kolme saatiin avattua kohteissa. Ne olivat tyhjiä. Neljä kassakaappia tuotiin pääkaupunkiseudulle, ja niistä löytyi tämä käteisvaranto, rikostarkastaja Tomi Taskila kommentoi Ylelle.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut operaation seurauksena venäläisen ja virolaisen miehen. Törkeän rahanpesuepäilyn lisäksi venäläinen vangittiin myös epäiltynä törkeään veropetokseen ja virolainen epäiltynä avunannosta törkeään veropetokseen.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen puhui keskiviikkona eduskunnassa turvallisuutta käsittelevässä seminaarissa.
– Airiston Helmestä totean tässä, että kysymyksessä on tällä hetkellä hetkellä talousrikostutkinta. Meillä on kaksi rikosilmoitusta. Nimikkeet ovat törkeä rahanpesu, törkeä veropetos, törkeä kirjanpito ja törkeä työeläkemaksupetos. Tämä on lähtökohta, Kolehmainen sanoi Ylen mukaan seminaarissa.
Seminaarin jälkeen Kolehmainen ei enää suostunut Ylen kameran edessä toistamaan, mihin yhtiöön tutkinta kohdistuu. Sen hän kuitenkin vahvisti, että sisäministeri Kai Mykkänen sai tiedon iskusta jo viime keväänä. Myös tasavallan presidentti ja pääministeri tiesivät operaatiosta etukäteen.
Kommentoi Facebookissa