SOTE Oppositiopuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vaativat, että pääministeri Juha Sipilän on annettava ilmoitus eduskunnalle sosiaali- ja terveysvaliokunnalle annettavan vastineen keskeisistä linjauksista.
Maakunta- ja sote-uudistuksen lainsäädäntö on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Vastinetta eduskunnalle viimeistellään tällä hetkellä ja se esitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnalle maanantaina 18.6. Perustuslakivaliokunnan kriittisen lausunnon jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulisi tehdä lakiesitykseen tarvittavat muutokset.
– Koska hallitus on valinnut menettelytavan, joka ei ole julkinen, niin avoimuutta tulisi lisätä muilla keinoin. On tärkeää, että koko eduskunnalle tuodaan keskusteltavaksi kaikki se tieto, mikä on annettavissa, eduskuntaryhmien puheenjohtajat toteavat julistuksessaan.
Puheenjohtajat toteavat, että kyseessä on vuosisadan uudistus ja siksi niin kansanedustajien kuin kansalaisten on saatava tietää, mitä hallitus aikoo tehdä. Kansanedustajille on tarjottava tilaisuus keskustella sosiaali- ja terveysvaliokunnan lisäksi myös täysistunnossa hallituksen uudistuksesta.
Tässä tilanteessa hallitus voi puheenjohtajien mukaan edistää avoimuutta antamalla pääministerin ilmoituksen eduskunnalle. Ilmoituksen johdosta käytäisiin täysistuntokeskustelu päätöksiä tekemättä.
Vaatimuksen allekirjoittaneet eduskunnan oppositioryhmien puheenjohtajat ovat SDP:n Antti Lindtman, perussuomalaisten Leena Meri, vihreiden Krista Mikkonen, vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen, kristillisdemokraattien Peter Östman sekä RKP:n Thomas Blomqvist.
Lue myös: Pääministeri Juha Sipilä perustuslakivaliokunnan sote-lausunnosta – ”Vaaditut korjaukset tehdään”
Kommentoi Facebookissa