Päivän sitaatti: ”Armeijaa ei voi johtaa ilman kiroilua.”

Suorapuheinen kenraali puhui miehilleen maanläheisellä otteella.

Suorapuheinen kenraali puhui miehilleen maanläheisellä otteella. (Kuva Fotolia)

Sodassa hyvistä tulee parempia ja pahoista vieläkin pahempia.

SITAATTI Armeijat ovat täynnä poikkeuksellisia yksilöitä – sotaväki kun on konkreettisessa työssään poikkeuksellisina aikoina. Hyvistä tulee parempia ja pahoista vieläkin pahempia. Päälliköt ovat vielä asia erikseen, suurten joukkojen johtamiseen tarvitaan karismaa.

Kenraali George S. Patton oli käynyt West Pointin sotilasakatemian, ja osallistui sieltä valmistuttuaan Tukholman vuoden 1912 kesäolympialaisiin viisiottelussa.

Kun Yhdysvallat liittyi Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen toiseen maailmansotaan, Patton muun muassa komensi panssarijoukkoja Tunisiassa vuonna 1943. Vuonna 1970 tehty elokuva Panssarikenraali Patton kasvatti hänen legendaansa. Elokuvan alkukohtauksessa oleva monologi on koostettu useasta hänen puheestaan.

Suorapuheinen kenraali ei käyttänyt muistiinpanoja ja puhui miehilleen maanläheisellä otteella.

”Armeijaa ei voi johtaa ilman kiroilua – mutta sen tulee olla hienostunutta kiroilua.”

Yksi kuuluisimmista Pattonin puheista on hänen miehilleen pitämä Normandian maihinnousun aattona 5.6.1944. Patton totesi, että kaikki varmasti haluavat mennä kotiin, ja nopein tapa päästä sinne on nitistää ne, jotka sodan aloittivat.

”Kun sitten pääsemme Berliiniin, aion henkilökohtaisesti ampua sen papereita pyörittelevän Hitlerin paskiaisen.”

Patton olisi halunnut jatkaa sotaa – Neuvostoliittoa vastaan – ja päätyi sen johdosta epäsuosioon. Joulukuussa 1945 hän joutui Saksassa auto-onnettomuuteen, halvaantui ja kuoli. Hänet on haudattu Ardennien taisteluissa kaatuneiden miesten mukana.

Kommentoi Facebookissa