Palindromipäivä 22.02.2022 synnytti hääbuumin – jopa vuoden suosituin vihkipäivä

Loppuvuodesta helposti muistettava päivämäärä on esimerkiksi 22. joulukuuta 2022. (Kuvituskuva Fotolia)

Digi- ja väestötietoviraston mukaan eri puolilla Suomea avioliittoon saatellaan yhteensä 386 paria.

HÄÄPÄIVÄ Erityinen hääpäivä on suomalaisten mieleen. Digi- ja väestötietovirasto vihkii 22. helmikuuta 2022 avioon yhteensä 386 paria. Viraston kaikki vihkiajat on varattu Helsingistä Kittilään saakka, ja useilla pienilläkin paikkakunnilla vihkimisiä tehdään urakalla tänä helmikuisena tiistaina.

Suosion syynä on palindromipäivä 22.02.2022, jonka numeroiden järjestys on etu- ja takaperin sama.

– Talviaikaan vihimme tyypillisesti noin 200 paria koko viikossa, siksi vihkimäärät ovat todella poikkeuksellisia nyt 22. helmikuuta. Tämänhetkisen varauskalenterimme mukaan päivästä tulee koko vuoden suosituin vihkipäivä, johtaja Ari Torkkel Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.

Siviilivihkimisiä tehdään yleensä eniten perjantaipäivinä heinä-elokuussa. Torkkelin mukaan tämän helmikuun supertiistai ylittää suosiossaan jopa kesäperjantait. Kesällä siviilivihkimisen haluaa viikossa parhaimmillaan noin 300 paria, kun nyt yksittäisenä päivänä vihitään 386 paria.

– Vihkijän näkökulmasta kiireinen päivä on hyvä uutinen. Jokainen vihkiminen on ainutlaatuinen hetkensä, jossa on ilo saada olla mukana, vuodesta 1989 lähtien vihkimisiä tehnyt Ari Torkkel kertoo.

Vuoden seuraavat suositut vihkipäivät ovat kesäkuukausien perjantaipäiviä. Esimerkiksi Helsingissä muutama kesäkuinen perjantai on jo varattu täyteen. Loppuvuodesta on vielä yksi helppo päivämäärä, joka saanee aikaan liikehdintää häitä suunnittelevien joukossa. Se on 22. joulukuuta 2022.

Digi- ja väestötietovirasto syntyi 1.1.2020, kun Väestörekisterikeskus, maistraatit ja maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistyivät. Digi- ja väestötietovirasto vihkii avioliittoon samaa ja eri sukupuolta olevat puolisot yhteensä 34 paikassa ympäri Suomea. Vihkijänä toimii henkikirjoittaja tai julkinen notaari.

Digi- ja väestötietoviraston lisäksi avioliittoon vihkivät evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko, käräjäoikeus sekä rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, joilla on siihen oikeus. Vihkimistilaisuuksia on pidetty koko läpi korona-ajan, turvallisuus huomioiden.

Lue myös: Parisuhde on tärkeä miesten itsetunnon kannalta – ”Avioliitto on yhteydessä parempaan mielenterveyteen”

Vihkimisten määrät 22.2.2022

Helsinki 43

Kuopio 24

Joensuu 18

Turku 16

Oulu 15

Kittilä 15

Seinäjoki 14

Jyväskylä 14

Tampere 14

Raahe 13

Rovaniemi 13

Iisalmi 11

Kajaani 11

Kouvola 11

Mikkeli 11

Pietarsaari 11

Porvoo 11

Savonlinna 11

Vaasa 11

Hämeenlinna 10

Kemi 10

Kotka 10

Lahti 10

Lappeenranta 10

Hyvinkää 9

Pori 9

Kokkola 7

Salo 7

Rauma 6

Ylivieska 6

Raasepori 5

Digi- ja väestötietoviraston tilanne 18.2.2022

Kommentoi Facebookissa