Palloliitto vaikeassa tilanteessa – Qataria kritisoidaan ja sinne matkustetaan

Kuva Fotolia

Kuva Fotolia

Suomen Palloliitto ilmoittaa, ettei se pidä Qatarin MM-kisoista, mutta Palloliiton johto matkustaa FIFA:n kokoukseen silti paikan päälle.

JALKAPALLO Qatarissa ensi sunnuntaina alkava jalkapallon MM-turnaus on vaikea paikka monien Euroopan maiden pelaajille, katsojille kuin jalkapallopäättäjillekin. Kisojen rakennustyöt ovat johtaneet arviolta noin 6500 siirtotyöläisen kuolemaan, mikä panee miettimään kisaprojektin mielekkyyttä.

Suomen Palloliitto on julkaissut Qatarin kisoista tiedotteen. Siinä Palloliiton kanta kisoista tehdään selväksi, mutta samalla Palloliitto ilmoittaa, ettei sen johtajien matkoja Qatariin peruta.

– Jalkapallon arvokisojen tulisi olla ihmisiä yhdistävä ja hyvinvointia edistävä urheilun globaali juhla. Innostuksen ja odotuksen sijaan monen jalkapallonystävän tunteet MM-kisojen alla ovat kuitenkin ristiriitaiset ja hämmentyneet. Palloliiton mielestä kisojen myöntäminen Qatarille oli virhe ja kansainvälisen yhteisön tulee jatkaa työtään maan ihmisoikeustilanteen edistämiseksi, tiedotteessa ilmoitetaan.

– Suomen Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti, 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Kankkunen ja pääsihteeri Marco Casagrande osallistuvat Qatarin MM-kisojen avausviikonlopun (19.-21.11.2022) ohjelmaan ja FIFA Executive Summit -kokoukseen Palloliiton edustajina. Osallistumispäätös on herättänyt sekä ymmärrystä että arvostelua. Keskustelua on tärkeää jatkaa edelleen. Uskomme osallistumisen ja yhteisen päätöksenteon voimaan. Siksi Palloliitto on mukana Qatarin kokouksessa, kerrotaan tiedotteessa myös.

Palloliitto myös kannustaa kriittiseen keskusteluun Qatarin kisojen suhteen.

– On toivottavaa, että miesten jalkapallon MM-kisoihin Qatarissa liittyy paljon julkista keskustelua, kriittisiä äänenpainoja ja voimakkaita mielipiteitä. Olemme mukana ylläpitämässä keskustelua ja vaikuttamassa Qatarin ihmisoikeustilanteen parantamiseen. Jalkapallon tehtävä on tuottaa ympärilleen iloa ja hyvinvointia, ei riistää tai rikkoa.

Palloliitto muistuttaa, ettei se äänestänyt Qatarin kisaisännyyden puolesta vuonna 2010. Päätös kisapaikasta tehtiin tuolloin Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n hallituksessa.

FIFA joutui korruptiopaljastuksista seuranneen kovan kritiikin myötä muuttamaan toimintaperiaatteitaan. Tehtiin päätös, että kisajärjestäjät valitaan FIFA:n jäsenliittojen äänestysten perusteella.

Suomella olikin vasta vuonna 2018 mahdollisuus äänestää ensimmäistä kertaa miesten MM-kisojen kisapaikasta. Tuolloin Palloliitto äänesti 2026 miesten jalkapallon MM-kisojen kisaisännäksi valitun Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan yhteishakemuksen (United bid) puolesta. Suomen äänestyspäätöksen yhtenä perusteena oli vastuullisuuden huomioiminen kisajärjestelyissä.

Teksti Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Saksaan keskittynyt Wunderball jatkaa tasokasta suomalaista futiskirjasyksyä

Kommentoi Facebookissa