PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Kiinan kansantasavallan presidentti Xi Jinping ovat sopineet yhteistyöjulistuksesta Suomen ja Kiinan välillä. Yhteistyöjulistus niin kutsutusta uudentyyppisestä kumppanuudesta hyväksyttiin presidentti Xi Jinpingin valtiovierailun yhteydessä tänään.
– Korkean tason vierailujen vaihto jatkuu tästä eteenpäin. Yhteistyötä pyritään jatkamaan koulutuksen ja kulttuurin alalla. Julistuksessa korostamme oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien edistämistä. Suomi pitää kiinni yhden Kiinan periaatteesta, presidentti Sauli Niinistö totesi.
Julistus syventää maiden välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua niin kahdenvälisissä kuin kansainvälisissä asioissa. Kiinassa pidetään talviolympialaiset vuonna 2022.
– Ihmisten ja varsinkin nuorten ihmisten välistä yhteystyötä korostetaan, samoin yhteistyötä talviurheilussa, presidentti Xi Jinping puolestaan kommentoi.
Valtiovierailun yhteydessä allekirjoitettiin myös lukuisia yhteistyöasiakirjoja. Presidentinlinnassa allekirjoitettiin presidenttien Sauli Niinistö ja Xi Jinping läsnä ollessa yhteistyöasiakirjat muun muassa oikeusalan yhteistyön jatkamisesta sekä innovatiivisen liiketoimintayhteistyön tiivistämisestä Suomen työ- ja elinkeinoministeriön ja Kiinan kauppaministeriön välillä.
Yksi mielenkiintoisimmista asiakirjoista on ”Yhteistyöasiakirja Ähtärin Eläinpuiston sekä Kiinan luonnonsuojeluyhdistyksen välillä jättiläispandan tutkimus- ja suojeluyhteistyöstä”. Ähtärin eläinpuistoon saapuu jättiläispandapariskunta todennäköisesti vielä tämän vuoden lopulla, Suomen 100-vuotisjuhlien kunniaksi. Presidentti Niinistö kiitti Kiinaa luottamuksesta koskien pandoja.
– Kiinalaiset ovat tarkkoja siitä, minkälaiset olosuhteet pystytään pandoille järjestämään, maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kommentoi presidenttien tiedotustilaisuuden loputtua.
Suomen ilmasto vastaa Kiinan Qionglai-pandavuoriston ilmastollisia olosuhteita ja lumikin on pandalle luontainen elementti. Ähtäriin rakennetaan pandojen hyvinvointia ajatellen ensiluokkainen pandakeskus. Pandahankkeelle asetetaan tieteellinen ohjausryhmä, ja sen toimintaan liitetään suomalaiset instituutiot kuten Luonnonvarakeskus ja yliopistoja.
Presidentti Xi Jinping on valtiovierailulla Suomessa yhdessä puolisonsa rouva Peng Liyuanin kanssa. Edellisen ja ainoan kerran Kiinan presidentti on vieraillut Suomessa 1995, kun presidentti Jiang Zeminin teki valtiovierailun Suomeen. Suomesta presidentti Xi Jinping jatkaa matkaansa Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Donald Trumpia.

Kommentoi Facebookissa