TERVEYS Papa-testauksen ei voitu osoittaa pienentävän kohdunkaulasyövän riskiä alle 30-vuotiailla naisilla Suomen Syöpärekisterin toteuttamassa tutkimuksessa. Sen sijaan 35 vuotta täyttäneillä naisilla riski pieneni merkittävästi. Seulontaohjelman ulkopuolisten papa-kokeiden syöpää ehkäisevän vaikutuksen todettiin olevan vähäinen.
Kaikki 30–60-vuotiaat naiset kutsutaan Suomessa kohdunkaulasyövän seulontaan viiden vuoden välein. Joissakin kunnissa kutsutaan lisäksi 25- tai 65-vuotiaat. Seulontaohjelman ansiosta tauti on merkittävästi harvinaistunut maassamme.
Papa-näytteitä otetaan kuitenkin runsaasti myös seulontaohjelman ulkopuolella erityisesti nuorilta naisilta, joilla kohdunkaulasyövän riski on pieni. Nuorilla naisilla löytyy papa-testauksessa paljon esiasteita, jotka lähes aina paranevat itsekseen. Itsestään parantuvien solumuutosten hoito aiheuttaa haittaa ja turhia kustannuksia.
Tutkimuksen tulokset tukevat nykyisiä ohjeita siitä, ettei oireettomilta alle 25-vuotiailta tulisi ottaa papa-testiä. Myös 25–29-vuotiaiden seulonnassa tulee noudattaa harkintaa.
Papa-testejä ei myöskään pitäisi ottaa rutiininomaisesti oireettomilta naisilta seulontaohjelman ulkopuolella, sillä kohdunkaulasyövän seulonta on vaikuttavampaa ja myös kustannusvaikuttavampaa seulontaohjelmassa toteutettuna. Syitä siihen, miksi nuorten naisten papa-testaus ei ole yhtä vaikuttavaa, ei vielä tiedetä ja asiaa tulisi tutkia lisää.
– Kohdunkaulasyövän ennaltaehkäisyssä on kriittistä, että seulontaikäiset naiset osallistuvat seulontaohjelmaan. Nuoret voivat pienentää riskiään käyttämällä kondomia ja lopettamalla tupakan polton, painottaa tutkija Petra Makkonen.
– On myös tärkeää, että lapset ja nuoret saavat HPV-rokotteen. Kohdunkaulan syövän merkittävin taustatekijähän on ihmisen papilloomaviruksen eli HPV:n aiheuttama pitkittynyt infektio.
Tutkimuksessa selvitettiin sekä joukkotarkastusohjelmassa että sen ulkopuolella otettujen papa-testien vaikutusta kohdunkaulasyövän riskiin suomalaisilla alle 40-vuotiailla naisilla. Tutkimus perustui rekisteriaineistoihin.
Tutkimuksessa vertailtiin papassa käyneiden naisten kohdunkaulan syövän riskiä niiden naisten riskiin, jotka eivät olleet käyneet papassa. Vertailua suoritettiin ikäryhmittäin
Kommentoi Facebookissa