Parhaiden veronmaksajien kärjessä tutut nimet – he maksoivat yli 30 miljoonaa euroa veroja vuodessa

Supercellista tuttu kaksikko Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja maksavat tunnollisesti veroja, lisäksi he ovat sijoittaneet turkulaiseen jääkiekkoiluun.

Supercellista tuttu kaksikko Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja maksavat tunnollisesti veroja, lisäksi he ovat sijoittaneet turkulaiseen jääkiekkoiluun. (Kuva AOP)

Yli 2 300 ihmistä pyysi nimensä poistamista verottajan julkaisemalta medialistalta.

VEROTIEDOT Suurituloisten verotietojen julkisuus palvelee ihmisten uteliaisuutta, mutta asialla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Tiedoista selviää, kenen maksamilla veroilla yhteiskunnan rattaita pyöritetään. Verottaja on toimittanut medialle listan, johon on koottu yli 100 000 euroa viime vuonna ansainneiden suomalaisten verotiedot.

Suomen parhaat veronmaksajat löytyvät tutusta kaksikosta, Supercellin omistajana julkisuuteen nousseista miehistä. Peliyhtiön perustajista Mikko Kodisoja ylsi viime vuonna yli 93 miljoonan euron tuloihin, hän maksoi tuloistaan veroja yli 33 miljoonaa euroa. Kodisoja jätti Supercellin kesällä 2020 ja hän toimii nyt perustamassaan elokuvastudio Fireframessa.

Toinen Supercellin perustaja Ilkka Paananen ansaitsi 86,7 miljoonaa euroa, joista ansiotuloja oli yli 14 miljoonaa euroa. Myös hän maksoi veroja lähes saman verran, yli 32 miljoonaa euroa. Kummankin veroprosentti on yli 36. Paananen on poikkeuksellinen liikemies, sillä hän on kertonut maksavansa mittavat verot mielellään yhteiskunnalle kiitoksena.

Edesmenneen Niklas Herlinin pojan Heikki Herlinin tulot olivat 28 miljoonaa euroa, hän omistaa muun muassa konepajayhtiö Cargotecia. Lähes samoihin tuloihin pääsi jyväskyläläisen Firstbeat Technologies -yrityksen perustaja Joni Kettunen, joka ansaitsi 27,9 miljoonaa euroa. Yhtiö myytiin Garminille kesällä 2020.

Markkinointidatan seurantaa kehittävän Supermetrics-yhtiön toimitusjohtaja Mikael Thuneberg keräsi 24,7 miljoonan euron tulot. Smarly.io:n toimitusjohtaja Kristo Ovaska 23,3 miljoonaa euroa ja teknologiajohtaja Tuomo Riekki 23,2 miljoonaa euroa. Ohjelmistoyhtiön omistuksesta enemmistö myytiin amerikkalaiselle pääomasijoittajalle Providence Equity Partnersille.

Julkiselle Top 10 -listalle nousevat myös Supercellin John Derome 17 miljoonan euron tuloilla, ohjelmistoyhtiö Admicomin omistaja Matti Häll 15 miljoonalla eurolla sekä tietojärjestelmäyritys Starian toimitusjohtaja Juha Tommila 14 miljoonalla eurolla.

Verottajan medialistalta puuttuu kuitenkin nimiä, koska kaikkiaan 2 332 henkilön tiedot on pyynnöstä poistettu listoilta. Myös nämä tiedot ovat kuitenkin julkisia, ja artikkelia voidaan täydentää tarvittaessa.

Lue myös: Verottaja muistuttaa – julkiset verotiedot eivät kerro kaikkea henkilön tuloista

Julkisten verotietojen Top 10 -medialista

  1. Kodisoja Mikko Juhani (1976) Uusimaa

Tulot yhteensä 93 499 920 €

Ansiotulo 12 279 824 €

Pääomatulo 81 220 096 €

Verot (vero-%) 33 848 400 € (36,2 %)

 

  1. Paananen Ilkka Matias (1978) Uusimaa

Tulot yhteensä 86 707 808 €

Ansiotulo 14 179 177 €

Pääomatulo 72 528 631 €

Verot (vero-%) 32 001 595 € (36,9 %)

 

  1. Herlin Heikki Juho Kustaa (1990) Uusimaa

Tulot yhteensä 28 305 626 €

Ansiotulo 66 151 €

Pääomatulo 28 239 475 €

Verot (vero-%) 9 619 488 € (34,0 %)

 

  1. Kettunen Joni Olli Antero (1973) Keski-Suomi

Tulot yhteensä 27 904 332 €

Ansiotulo 58 615 €

Pääomatulo 27 845 717 €

Verot (vero-%) 9 482 436 € (34,0 %)

 

  1. Thuneberg Mikael Veikko (1980) Uusimaa

Tulot yhteensä 24 730 854 €

Ansiotulo 97 576 €

Pääomatulo 24 633 278 €

Verot (vero-%) 8 408 312 € (34,0 %)

 

  1. Ovaska Kristo Ilari Ramunda (1983) Uusimaa

Tulot yhteensä 23 360 265 €

Ansiotulo 141 571 €

Pääomatulo 23 218 694 €

Verot (vero-%) 7 953 495 € (34,0 %)

 

  1. Riekki Tuomo Markus (1988) Uusimaa

Tulot yhteensä 23 289 938 €

Ansiotulo 111 085 €

Pääomatulo 23 178 853 €

Verot (vero-%) 7 923 830 € (34,0 %)

 

  1. Derome John Nicholas (1973) Uusimaa

Tulot yhteensä 17 082 850 €

Ansiotulo 2 679 260 €

Pääomatulo 14 403 590 €

Verot (vero-%) 6 187 111 € (36,2 %)

 

  1. Häll Matti Kalervo (1948) Keski-Suomi

Tulot yhteensä 15 734 337 €

Ansiotulo 24 199 €

Pääomatulo 15 710 138 €

Verot (vero-%) 5 344 984 € (34,0 %)

 

  1. Tommila Juha Johannes (1965) Varsinais-Suomi

Tulot yhteensä 14 642 693 €

Ansiotulo 111 609 €

Pääomatulo 14 531 084 €

Verot (vero-%) 4 983 191 € (34,0 %)

 

Lähde Verohallinto

Kommentoi Facebookissa