Patrik Laine antoi palaa lehdistötilaisuudessa – ”Suurin vitsi, jonka olen koskaan kuullut”

Patrik Laine pelaa NHL:ssä Columbus Blue Jacketsin joukkueessa.

Patrik Laine pelaa NHL:ssä Columbus Blue Jacketsin joukkueessa. (Kuva AOP)

Patrik Laine takoi kaksi maalia. Tökerö tuomarivirhe pilasi kuitenkin Laineen ja hänen seuransa Columbus Blue Jacketsin päivän.

JÄÄKIEKKO Columbus Blue Jacketsiin tammikuussa siirtynyt NHL-tähti Patrik Laine tykitti kaksi komeaa maalia sunnuntaina pelatussa ottelussa Carolina Hurricanesia vastaan. Hurricanes voitti Laineen tehoista huolimatta skandaalin käryisen ottelun maalein 6-5.

Ottelun tuomaristo teki karmaisevan virheen toisen erän lopussa, kun Vincent Trocheck oli vienyt Carolinan 4-3 -johtoon ajassa 38.45.
Tilanne näytti vahvasti paitsiolta ja Columbuksen päävalmentaja John Tortorella käytti haasto-oikeuttaan. Tuomarit kävivät tarkastamassa tilanteen, totesivat Tortorellan haaston epäonnistuneen ja tuomitsivat Columbuksella kahden minuutin rangaistuksen pelin viivyttämisestä.

Erätauon aikana tuomareille kävi kuitenkin selväksi, että maali oli todellakin edeltänyt paitsio. Tämä näkyi selvästi hidastuskuvasta.

NHL:n ontuvan selityksen mukaan linjatuomarien, videotuomareiden ja tilannehuoneen välisessä viestinnässä oli ollut väärinkäsitys. Carolinan neljättä maalia ei kuitenkaan hylätty, joten päätöserä käynnistyi 4-3 -numeroista. Farssi oli siltäkin osin valmis.

– Suurin vitsi, jonka olen koskaan kuullut, Laine latasi ottelun lehdistötilaisuudessa.

– Pelin olisi pitänyt olla 3-3. Me kaikki teemme virheitä, Laine jatkoi.

Tuomarit ilmoittivat ennen kolmannen erän alkua, että jäljellä olleet 45 sekuntia otetaan pois Columbuksen rangaistuksesta.

– Oli tosi anteliasta ottaa 45 sekuntia. En ole nähnyt koskaan tuollaista, Laine kuittasi.

Juttuvinkki: Historian paras Leijona-joukkue ei voittanut kultaa – Ruotsi romutti unelman

Laine on pelannut Columbuksen paidassa nyt kolme ottelua. Maaleja on syntynyt yhtä monta kappaletta.

Laineen ruoska sivalsi ensimmäisen kerran Carolinaa vastaan ajassa 10.07, jolloin hän jysäytti joukkueensa 1-0 -johtoon ylivoimalla. Laukaus oli niin kova, ettei varmaankaan yksikään maalivahti kykenisi sellaista torjumaan.

Max Domi järjesti Columbuksen tasoihin kolmannen erän alussa, mutta sen jälkeen Carolina rankaisi kahdesti viiden minuutin sisään Dougie Hamiltonin ja Jordan Staalin toimesta.

Laine viimeisteli ottelun loppunumerot 57 sekuntia ennen pelin päättymistä. Raju veto lähti suoraan b-pisteen kaarelta ja Carolinan maalivahti James Reimer oli jälleen täysin voimaton.

– Minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia laukomisessa. En ole vielä aivan parhaimmillani, mutta olen varma, että se on tulossa, Jack Roslovicin ja Cam Atkinsonin rinnalla tällä kertaa pelannut Laine vahvisti.

Laine pelasi ottelussa 19.29 minuuttia. Syöttöpisteen Carolinan 1-1 -osumasta tililleen kirjauttanut Sebastian Aho pelasi 20.27 minuuttia.

Columbuksen tolppien välissä pelanneelle Joonas Korpisalolle kertyi 20 torjuntaa.

Teksti Otto Palojärvi ja Kari Aho

Lue myös: Jesse Puljujärvi pääsemässä oikeuksiinsa NHL:ssä – ”Hän pelasi kovaa ja teki ison maalin”

Kommentoi Facebookissa