HAASTEHAKEMUS Valkeakoskelainen nuorimies vuokrasi 118 neliön varastohuoneiston pelikerhon toimintaa varten. Se ei ollut hyvä bisnes. Nyt mieheltä karhutaan käräjillä lähes 20 000 euron laskua vahingoista ja vuokrarästeistä.
Liikekeskuksen kellarin vuokrahuoneistossa oli tarkoitus pyörittää rekisteröimättömän pelikerhon toimintaa. Ja toimintaa siellä tapahtuikin. Taloyhtiön mukaan pelimiesten toiminta aiheutti häiriötä muille liikekeskuksen toimijoille.
Muitakin ongelmia oli. Vuokria jäi maksamatta 3720 euroa. Seinät, ovet ja lattiat oli sotkettu maalilla. Saniteetti- ja saunatilat oli sotkettu ja rikottu, roskia ja tavaroita oli huoneisto täynnä. Vahinkoa syntyi 5700 euron edestä.
Varaston vuokraaja sai haltuunsa kymmenen avainta, ja ne jäivät kateisiin. Ongelmana oli, että avaimilla pääsee liikekeskuksen muihinkin tiloihin. Sen takia liikekeskuksen pääsisäänkäyntien ulko-oville jouduttiin hankkimaan kulkutunnisteet. Turvajärjestelyn hinta oli 6114 euroa.
Haastehakemuksen jättämiseen mennessä taloyhtiölle oli kertynyt oikeudenkäyntikuluja 3000 euroa, ja käräjöinnin jatkuessa summa kasvaa. Tähän mennessä laskua pelikerhon pyörittäjälle on kertynyt 18 534 euroa. Kun mukaan lasketaan korot ja yhä kasvavat oikeudenkäyntikulut, niin 30 000 euron lasku häämöttää.
Lue myös: Mies meni häätämään alaikäisiä nuoria – pahoinpideltiin pesäpallomailalla
Kommentoi Facebookissa