Poliisi selvitti varusmiehen kuolemantapausta – aseesta ei löytynyt laukausta selittävää vikaa

Poliisi puhutti useita paikalla olleita sekä tapahtuneeseen muuten liittyviä henkilöitä. (Kuvituskuva VNK)

Varusmiehen kuolemaan johtaneessa vahingonlaukauksessa ei ole syytä epäillä rikosta.

KUOLEMANTAPAUS Viime vuoden marraskuussa Kainuun prikaatin ampumaharjoituksessa tapahtui vahingonlaukaus, jonka johdosta varusmies sai vakavia vammoja päähänsä. Hän menehtyi myöhemmin sairaalassa. Poliisi on saanut valmiiksi tapaukseen liittyvän tutkinnan, eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta.

Ampumaradalla oli 27 varusmiestä harjoittelemassa rynnäkkökivääriammuntaa henkilökuntaan kuuluvan kouluttajan johdolla. Ennen vahingonlaukausta oli ammuttu kohdistuslaukaukset. Varsinainen ampumaharjoitus oli alkamassa ja aseet oli ladattu patruunoilla, kun tuntemattomasta syystä varusmiehen oma rynnäkkökivääri laukesi.

Tutkinnan aikana poliisi lähetti varusmiehen käytössä olleen rynnäkkökiväärin teknisiin tutkimuksiin. Aseesta ei löytynyt laukausta selittävää vikaa. Poliisi myös puhutti useita paikalla olleita sekä tapahtuneeseen muuten liittyviä henkilöitä.

Laki kuolemansyyn selvittämisestä 15 §:n mukaan kuolemansyyn selvittämiseen liittyvät asiat ovat ehdottomasti salassa pidettäviä. Tästä syystä poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Lue myös: Varusmies sai ampumaharjoituksessa osuman päähänsä – vakavasti loukkaantunut menehtyi sairaalassa

Kommentoi Facebookissa