JÄÄKIEKKO Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue ei onnistunut voittamaan maailmanmestaruutta toista kertaa peräkkäin. Yhdysvallat oli Slovakian Popradissa pelatussa finaalissa parempi maalein 4–2.
USA aloitti ottelun vahvasti ja siirtyi ensimmäisessä erässä kahden maalin johtoon Josh Norrisin sekä Joel Farabeen maaleilla. Toisessa erässä Farabee teki alivoimalla jo 3–0-johtomaalin, ennen kuin Eemeli Räsänen onnistui kavennusosumassa.
Kolmanteen erään lähdettiin kuitenkin lukemissa 4–1, kun USA:n neljännestä maalista vastasi Grant Mismash. Suomi ei saanut päätöserässä takaa-ajoaan kunnolla käyntiin, vasta ilman maalivahtia pelatessa Urho Vaakanainen onnistui kaventamaan, kun ottelua oli jäljellä vielä kolme minuuttia.
Tähän kuitenkin Suomen kiri jäi, ja amerikkalaiset juhlivat mestaruutta. Suomi on saavuttanut kaikkiaan kolme maailmanmestaruutta, kolme hopeaa sekä neljä pronssia alle 18-vuotiaiden kisojen historian aikana. Pronssimitalit vei nyt Venäjä kaatamalla Ruotsin maalein 3–0.
Kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Suomen Kristian Vesalainen, myös puolustaja Miro Heiskanen nousi tähdistökentälliseen.
Kommentoi Facebookissa