JÄÄKIEKKO Suomen alle 18-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue eteni MM-turnauksen välieriin voitettuaan puolivälieräottelussa Kanadan maalein 6-5. Suomi nousi kolmannessa erässä 3-5 -tappioasemasta tasoihin ja Joakim Kemell ratkaisi jatkoajalla.
Ottelun erikoisuus oli, ettei Suomi johtanut peliä kertaakaan ennen voittomaaliaan. Kanada johti peliä 4-2 ja 5-3. Kanadan viidennen maalin teki Connor Bedard kolmannen erän puolivälissä ja Suomen kannalta tilanne näytti heikolta.
Nelisen minuuttia ennen loppua Aleksanteri Kaskimäki kavensi 4-5:een. Toiseksi viimeisellä minuutilla Kasper Halttunen tasoitti ylivoimalla lauottuaan takanurkkaan.
Jatkoajalla Suomi sai voittomaalin heti ensimmäisestä tilanteestaan. SM-liigassakin tällä kaudella loistanut Joakim Kemell riisti kiekon kanadalaisilta ja laittoi läpiajonsa päätteeksi kiekon Reid Dyckin vartioimaan Kanadan häkkiin.
Suomi jatkaa pelejään Saksassa pelattavan turnauksen välierissä. Kanadan turnaus puolestaan päättyi.
Kanadalla ei ole mukana kaikkia parhaita pelaajiaan 18-vuotiaiden MM-kisoissa, sillä samaan aikaan Kanadassa pelataan junioriliigojen pudotuspelejä. Kanadan todellisesta tasosta turnaus ei kerro kaikkea.
Tämän vuoden MM-kisoissa pelaa vain kahdeksan joukkuetta. Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin kisoista Venäjän Ukrainassa harjoittamien raakalaismaisten sotatoimien takia.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: KHL tyhjeni suomalaisista – Roman Rotenbergiltä tylyjä kommentteja
Kommentoi Facebookissa