TERVEYS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että yhdeksällä ihmisellä, kuudella kissalla ja yhdellä koiralla on todettu pikkulinnuille ominainen Salmonella Typhimurium -infektio kesäkuun 2019 ja toukokuun 2020 välillä.
Potilashaastattelujen mukaan kaikki sairastuneet ovat joko ruokkineet pikkulintuja tai olleet kosketuksissa kuolleeseen lintuun. Kaikilla haastatelluilla on myös kissa tai koira. Sairastuneet asuvat eri puolilla Suomea.
Salmonella tarttuu ulosteen välityksellä ja se voi tarttua pikkulinnuista ja lemmikkieläimistä ihmisiin. Tartunnan saaneet linnut ovat väsyneitä, kesyjä ja pörhöttävät höyheniään. Myös oireettomat linnut voivat kantaa ja levittää salmonellabakteereita.
Ruokavirasto kertoi keväällä, että lintujen ruokintapaikoilla oli havaittu useita salmonellaan kuolleita pikkulintuja.
– Tartuntoja voi estää pitämällä lintujen ruokintalaitteet puhtaana ulosteista ja vaihtamalla tarvittaessa ruokintapaikkaa. Lisäksi maahan kertyvää ruokajätettä on hyvä poistaa aika ajoin. Lintujen ruokintalaitteiden sekä eläinten ja niiden ulosteen käsittelyn jälkeen kädet tulee pestä hyvin, THL:n epidemiologieläinlääkäri Ruska Rimhanen-Finne sanoo.
Kissalla ja koiralla salmonellatartunta on yleensä oireeton, mutta osalle tartunta aiheuttaa ripulia. Nuorilla pennuilla sekä iäkkäillä ja immuunipuolustukseltaan heikentyneillä eläimillä tartunta voi johtaa yleisinfektioon.
Ihmisillä salmonellatartunnan yleisimmät oireet ovat ripuli ja kuume. Ripulioireet kestävät 4–10 päivää. Tartuntojen määrä on selvästi vähentynyt Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana. Vuonna 2019 THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin 200 salmonellatapausta, joissa tartunta oli saatu Suomessa.
Kommentoi Facebookissa