Pikkupojat heittelivät kivillä autojen tuulilaseja rikki – rikosilmoituksia vahingonteoista voi tulla lisää

Seuraukset voivat olla kalliita, vahingonkorvausvastuun syntymiselle ei ole Suomessa ikärajaa.

Seuraukset voivat olla kalliita, vahingonkorvausvastuun syntymiselle ei ole Suomessa ikärajaa. (Kuvituskuva Fotolia)

Poliisi pyytää havaintoja ala-asteikäisten poikien suorittamista vahingonteoista Kirkkonummella.

VAHINGONTEOT Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii Kirkkonummella kuluneella viikolla tapahtuneita vahingontekoja. Tapauksille yhteinen nimittäjä on nuoret tekijät. Poliisi toivoo, että vanhemmat juttelevat kotona lapsille ja nuorille siitä, että alaikäisetkin ovat vastuussa aiheuttamistaan vahingoista.

Keskiviikkona 5.6. poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan Veturitallintiellä parkissa olleen auton tuulilasi oli rikottu. Ajoneuvon ikkunassa oli havaittavissa kolme iskun jälkeä, jotka ovat todennäköisesti tulleet kiven iskuista.

Torstailta 6.6. poliisi sai ilmoituksen yhteensä kolmesta autoon kohdistuneesta vahingonteosta. Wiikintiellä rikottiin yksityishenkilön auton oven lasi. Silminnäkijän havainnon mukaan epäillyt tekijät ovat arviolta ala-asteikäisiä poikia, jotka rikkoivat lasin heittämällä kiviä.

Osoitteessa Topparoikka taas nähtiin kahden pojan heittävän kiviä kohti parkkeerattua autoa. Auton tuulilasin saamien iskujen lisäksi sen etukulmaan tuli muutaman sentin naarmu.

Veturitallintiellä henkilöauton takaluukun ikkunalasi oli rikottu kivellä heittämällä. Kivi jäi autoon sisälle. Myös auton vasemman takaoven ikkunaa oli yritetty rikkoa, ja tästä oli jäänyt jälki. Veturitallintiellä myös pakettiauto sai kolhuja tuulilasiin ja konepeltiin, mitä todennäköisimmin kivien vaurioittamana.

Edellä kuvattujen tapausten ohella Kirkkonummen juna-aseman alueella on hajotettu lähiaikoina useita auton ikkunoita kiviä heittämällä. Lisäksi torstain 6.6. ja perjantain 7.6. välisenä yönä kolmen pojan kerrottiin heitelleen junaradalta kiviä kohti läheisen kaupan ikkunaa.

Torstaina nähdyt pojat ovat noin 130 senttimetriä pitkiä. Heistä toisella oli päällään punainen t-paita, jossa oli valkoista, ja shortsit. Toinen pojista oli yllään keltaharmaa t-paita leveillä raidoilla.

Rikoskomisario Nina Kangas toteaa, että on hyvin mahdollista, että rikosilmoituksia vastaavista vahingonteoista tulee lisää, kun näillä alueilla asuvat autonomistajat tarkastavat autojaan. Koteihin Kangas lähettää yhden toiveen.

– Kannustan vanhempia neuvomaan jälkikasvuaan, että vaikka kivien heittelyn kaltainen lysti voi hetken huumassa tuntua hauskalta keppostelulta, voivat seuraukset olla kalliita maksaa niin vahingonkärsijöille kuin tekijöille itselleen. Päinvastoin kuin 15 ikävuoden täyttyessä alkavan rikosoikeudellisen vastuun kohdalla, vahingonkorvausvastuun syntymiselle ei ole Suomessa ikärajaa.

Länsi-Uudenmaan poliisi toivoo havaintoja kaikista vahingonteoista numeroon 0295 438 050.

Lue myös: Pikkupojilla vaaralliset leikit ylikulkusillalla – kiviä pudoteltiin moottoritielle autojen päälle

Kommentoi Facebookissa