MURHAN YRITYS Pohjanmaan poliisilla oli erittäin kiireinen koulujen päättäjäisyö. Alkuillasta valvottiin suunnitellusti päihteiden käyttöä koko alueella. Alaikäisten alkoholirikkomuksia kirjattiin useita kymmeniä illan ja yön aikana.
Puolen yön aikaan meno muuttui monin paikoin erittäin levottomaksi muun muassa nuorten juhlinnan takia ja poliisilla oli välillä useita kiireellisiä tehtäviä odottamassa. Seinäjoen Tanelinrannassa ison nuorisojoukon häiriköinti ja poliisitoimenpiteiden vastustaminen vaati useiden poliisipartioiden paikalle tuloa, ennen kuin tilanne saatiin rauhoitettua ja hallintaan. Paikalta otettiin kiinni useita henkilöitä, joista osaa epäillään muun muassa virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.
Samanaikaisesti tuli ilmoitus Seinäjoen rautatieasemalla liikkuvasta miehestä, jolla oli nähty ase kädessä. Mies ampui laukauksia paikalle tulleita poliiseja kohden. Poliisi eristi rautatieaseman ja junaliikenne pysäytettiin. Poliisi suoritti kiinnioton ja miestä epäillään murhan yrityksestä.
Illan ja yön aikana tapahtui useita pahoinpitelyjä, rattijuopumuksia ja törkeitä liikennerikoksia. Erilaisia häiriökäyttäytymistehtäviä on ollut paljon. Yli kymmenen henkilöä sai viettää yön putkassa.
Lue myös: Mies ampui naista keskellä yötä – uhri ja tapon yrityksestä epäilty tunsivat toisensa
Kommentoi Facebookissa