RIKOSTAPAUKSET Itä-Uudenmaan poliisin nuorten tutkintaryhmässä on tutkittavan useita vakavia rikostapauksia, joista epäillään 16-vuotiasta ja 14-vuotiasta nuorukaista.
Teot ovat tapahtuneet Järvenpäässä 23.–30.6.2022 välisenä aikana. Teoista epäiltyjen epäillään muun muassa ryöstäneen arvokkaan puhelimen pistoolimallisella aseella uhkaamalla, pahoinpidelleen henkilön maahan kaatamalla ja potkineen maassa maannutta.
– Lisäksi poliisi epäilee, että he ovat tunkeutuneet asuntoon anastamillaan avaimilla ja rikkoneet asunnossa omaisuutta ja ryöstäneet ja pahoinpidelleet toisenkin henkilön, kertoo tapausten tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio.
Pojista 16-vuotias on nyt vangittu todennäköisin syin epäiltynä kahdesta ryöstöstä, törkeästä varkaudesta, törkeästä kotirauhan rikkomisesta, rattijuopumuksesta ja laittomasta uhkauksesta. Sen sijaan 14-vuotias epäilty tullaan ohjaamaan sosiaaliviranomaisten palveluiden piiriin.
Kommentoi Facebookissa