Poliisi kertoo: näin traaginen onnettomuus tapahtui – äiti menehtyi ja lastenvaunut raahautuivat kuorma-auton mukana

Poliisi on kuulustellut tapahtumiin liittyen rikoksesta epäiltynä järkyttynyttä kuorma-autonkuljettajaa.

Poliisi on kuulustellut tapahtumiin liittyen rikoksesta epäiltynä järkyttynyttä kuorma-autonkuljettajaa. (Kuva AOP)

Kuorma-auton kuljettaja on vasta sivullisen autoilijan antamien merkkien jälkeen havainnut tapahtuneen.

ONNETTOMUUS Poliisi kertoo, että Jyväskylän Erämiehenkadulla tiistaina 09.10.2018 iltapäivällä alle 30-vuotiaan naisen menehtymiseen johtanut liikenneonnettomuus on tapahtumakokonaisuutena monella tapaa erittäin valitettava.

Lastaan lastenvaunuissa työntänyt nainen on lähtenyt ylittämään työmaan välittömässä läheisyydessä ajorataa, jolloin hän on jäänyt kohtalokkain seurauksin kuorma-auton yliajamaksi. Esitutkinnan perusteella kuorma-autonkuljettaja ei ole kyennyt huomaamaan välittömästi isohkon kuorma-autonsa vierustalla tapahtunutta jalankulkuliikennettä.

Naisen työntämät lastenrattaat ovat tapahtuman yhteydessä jääneet kiinni kuorma-auton etuosaan ja puskuriin, ja raahautuneet lyhyen matkan kuorma-auton mukana. Onneksi enemmiltä henkilövahingolta tapauksen yhteydessä on vältytty, eikä vaunuissa ollut alle kaksivuotias lapsi vahingoittunut.

Esitutkinnan perusteella tämän tapahtumaketjun seuraukset olisivat saattaneet olla vielä huomattavasti traagisemmat. Sivullisten aktiivinen toiminta on poliisin käsityksen mukaan merkittävästi ehkäissyt lisähenkilövahinkojen syntymisen. Kuorma-auton kuljettaja on vasta sivullisen autoilijan antamien merkkien jälkeen havainnut tapahtumiin liittyvän jotakin erittäin epätavallista.

Tapahtumiin liittyvien henkilöiden sekä heidän läheistensä suurta järkytystä ja surua kunnioittaakseen poliisi ei tämän tarkemmin kommentoi asiaan liittyneiden henkilöiden ikiä. Julkisuudessa esitetyistä spekulaatioista poiketen esitutkinnassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista, että läheinen linja-autopysäkki liittyisi millään tavalla tapahtumaan.

Esitutkinta asiassa jatkuu edelleen monin tavoin. Esitutkinnassa poliisi haluaa esimerkiksi vielä selvittää lisää ja seikkaperäisesti sitä, millä tavoin asianosaisten toiminta on kyseisessä poikkeuksellisessa liikenneympäristössä vaikuttanut tähän erittäin traagiseen tapahtumaan.

Nyt noin vuorokausi tapahtuman jälkeen ja poliisin saatua asiaan lisäselvyyttä, poliisin tutkinnanjohtaja toteaa, että asian esitutkinta tulee edelleenkin jatkumaan epäiltyinä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena.

Poliisi on kuulustellut tapahtumiin liittyen rikoksesta epäiltynä järkyttynyttä kuorma-autonkuljettajaa. Hän kertoo tehneensä liikkeelle lähtiessään kaikkensa havaitakseen muita tielläliikkujia ja silti onnettomuus on tapahtunut.

Lue myös: Järkyttävä onnettomuus johti kuolemaan – kuorma-auto törmäsi lastenvaunuja työntäneeseen naiseen

Kommentoi Facebookissa