RATTIJUOPUMUS Hämeen poliisi kertoo, kuinka poliisipartio havaitsi Orimattilassa keskiviikkona klo 11 aikaan, että Kärrytietä pitkin ajavan pakettiauton kuljettaja ei käytä turvavyötä. Poliisi kääntyi auton perään ja huomasi, ettei kuljettaja käyttänyt vilkkua kääntyessään ja ajoi osittain vastaantulevien kaistaa.
Poliisi pysäytti pakettiauton ja sen 53-vuotias mieskuljettaja oli silmin nähden humalassa. Puhalluskoe oli 2.55 promillea. Mies vietiin verikokeisiin veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Myös Heinolassa Kauppakadulla keskiviikkona, hieman puolen päivän jälkeen, liikennettä valvoneen poliisipartion huomion kiinnitti henkilöauto, jonka kuljettaja ei käyttänyt turvavyötä ajaessaan. Auto pysäytettiin ja kävi ilmi, että sitä kuljettaneella parikymppisellä miehellä ei ole ajo-oikeutta ja että hän on jäänyt kiinni kortitta ajosta jo kaksi kertaa aiemminkin vuoden sisällä.
Miehelle tehtiin huumausainepikatesti, joka näytti positiivista tulosta. Mies vietiin verikokeisiin ja häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kommentoi Facebookissa