Poliisi puhallutti yli 30 000 kuljettajaa – ratsiassa kiinni 78 rattijuoppoa ja 29 etsintäkuulutettua

Aikaisemmin poliisi on tehnyt vastaavia maratoneja nopeuksien ja raskaan liikenteen valvonnassa.

Aikaisemmin poliisi on tehnyt vastaavia maratoneja nopeuksien ja raskaan liikenteen valvonnassa. (Kuva Fotolia)

Poliisi valvoi ensimmäistä kertaa rattijuopumuksia vuorokauden ajan.

RATTIJUOPUMUS Poliisin vuorokauden mittaisessa rattijuopumusvalvontamaratonissa jäi kiinni yhteensä 78 rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa. Heistä 25 kuljettajaa on epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta ja huumaantuneena ajamisesta 14.

Lisäksi ratsioiden ulkopuolella jäi samaan aikaan muissa tilanteissa kiinni 50 rattijuopumuksesta epäiltyä. Valvontaa tehtiin perjantaista 14.12. klo 14 alkaen lauantaihin 15.12. klo 14 saakka.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Kallion mukaan 24 tunnin yhtäjaksoista valvontaa tehtiin nyt ensimmäistä kertaa rattijuopuneiden valvonnassa. Aikaisemmin vastaavia maratoneja on tehty nopeuksien ja raskaan liikenteen valvonnassa.

– Positiivista oli se, että rattijuoppojen määrä laski tilastollisesti marraskuussa tehdystä valvonnasta. Nyt joka 388. tarkastettu kuljettaja osoittautui epäillyksi rattijuopoksi, kun marraskuun ratsiassa vastaava luku oli 228, Kallio sanoo.

Kallio kertoo rattijuopumusvalvontaa tehdyn poliisilaitosten käytettävissä olevilla valvontaresursseilla ja valvonnan pääpaino oli ilta- ja yöajassa.

Valvonnan yhteydessä tavattiin myös 29 etsintäkuulutettua. Poliisi puhallutti ratsioissa kaikkiaan 30 266 kuljettajaa.

Lue myös: Poliisi jahtaa rattijuoppoja läpi vuorokauden – nyt on vuoden kiireisin aika

Kommentoi Facebookissa