Poliisi tehovalvoo viikonloppuna – ”Päihteet eivät enää niin suuressa roolissa nuorten juhlinnassa”

Poliisin mukaan juhlat sujuvat vuosi vuodelta rauhallisemmin.

Poliisin mukaan juhlat sujuvat vuosi vuodelta rauhallisemmin. (Kuva AOP)

Ensisijainen tavoite on, että nuoret saavat juhlia koulujen päättymistä turvassa.

VALVONTA Poliisi valvoo tehostetusti nuorten päihteiden käyttöä tulevana koulujen päättäjäisviikonloppuna. Valvonnan painopistealueina ovat erityisesti nuorten kokoontumispaikat, kuten uimarannat sekä päiväkotien ja koulujen pihat.

Poliisi toimii päättäjäisiltana yhteistyössä alueellisen nuorisotyön, kaupungin sekä muiden vapaaehtoista nuorisotyötä tekevien kanssa.

– Illan ensisijainen tavoite on, että nuoret saavat juhlia koulujen päättymistä turvassa joutumatta rikoksen uhriksi, sanoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisilaitokselta.

– Poliisi toivoo, että vanhemmat ottaisivat vastuuta juhlinnasta siten, että vanhemmat sopisivat yhteisistä pelisäännöistä lastensa ja nuortensa kanssa ennen iltaa. Vanhempien olisi hyvä olla illan mittaan lapsiinsa yhteydessä, sillä päävastuu heistä on vanhemmilla.

Nuorten alkoholin hallussapidosta seuraa sakko ja asiasta ilmoitetaan sekä nuorten huoltajille että lastensuojeluviranomaisille. Alaikäisillä olevat alkoholijuomat otetaan poliisin haltuun ja hävitetään.

Mikäli poliisi tapaa alle 15-vuotiaiden lasten hallusta alkoholia tai nämä ovat päihtyneitä, heidät luovutetaan vanhempien tai sosiaaliviranomaisten huostaan.

Poliisin mukaan juhlat sujuvat vuosi vuodelta rauhallisemmin.

– Päihteet eivät enää ole niin suuressa roolissa nuorten juhlinnassa kuin aiempina vuosina. Ylilyöntejä tapahtuu päättäjäisten aikaan joka vuosi vähemmän Helsingissä, sanoo Nissinen.

Poliisi toivottaa mukavaa kesälomaa koululaisille ja onnittelee valmistuneita.

Lue myös: Koulujen päättäjäisiä vietetään pääosin aurinkoisessa säässä – ajoittain sateista ja tuulista

Kommentoi Facebookissa