Poliisi valvoo tehostetusti koulujen päättymisen juhlintaa – ”Ei jätetä ketään yksin”

Poliisi valvoo aktiivisesti nuorten yleisiä kokoontumispaikkoja. (Kuvituskuva Fotolia)

Valvonnan painopisteenä ovat alle 18-vuotiaat nuoret, päihteet, huumausaineet ja teräaseet.

TURVALLISUUS Poliisi odottaa jälleen vilkasta päättäjäisten juhlintaa. Tehostetun valvonnan tavoitteena on estää järjestyshäiriötä, onnettomuuksia sekä nuorten joutumista rikosten uhriksi.

Poliisit kiinnittävät valvonnassa huomiota erityisesti päihteiden, huumausaineiden ja teräasioiden hallussapitoon. Poliisi valvoo aktiivisesti nuorten yleisiä kokoontumispaikkoja.

– Puutumme päihteiden käyttöön esimerkiksi hävittämällä alaikäisten alkoholijuomia. Jos alaikäisellä on hallussaan alkoholia, poliisi voi kirjoittaa sakon sekä ilmoittaa nuoren vanhemmille ja lastensuojeluviranomaiselle, kertoo Sisä-Suomen poliisin komisario Jari Lindholm.

Poliisi kehottaa vanhempia keskustelemaan lastensa kanssa päättäjäisjuhlien suunnitelmista. Vanhempien on tärkeä tietää, missä lapset viikonloppuaan viettävät, mitä tekevät ja kenen kanssa.

– Yhteisistä pelisäännöistä on myös syytä keskustella lapsen kanssa ja sopia esimerkiksi, milloin ja miten nuori tulee kotiin. Vanhemmat voisivat hyvin mennä käymään itsekin nuorten kokoontumispaikoissa, jatkaa Lindholm.

Sekä vanhemman että nuoren on tärkeää huolehtia, että puhelimessa riittää akku ja äänet ovat päällä.

– Vanhemman kannattaa myös soittaa nuorelle illan aikana ja kysyä kuulumisia, sanoo puolestaan komisario Petri Kollanen.

Kollanen kehottaa nuoria pitämään huolta toisistaan eikä jättämään ketään yksin.

– Akuuteissa ongelmatilanteissa soita aina hätänumeroon 112, josta tavoittaa niin poliisin, ensihoidon kuin muutkin auttavat tahot.

Valvonnan aikana tehdään myös tiivistä yhteistyötä muun muassa nuoriso- ja sosiaalitoimen sekö kolmannen sektorin kanssa. Viranomaisyhteistyöllä varmistetaan nuoren kohdalla tehokas puuttuminen ja viiveetön reagointi mahdollisiin ongelmiin.

Lue myös: Lapsi käytti pippurisumutetta ja sähkölamautinta – kohteina olivat toiset lapset

Kommentoi Facebookissa