TAKAA-AJO Poliisilla oli viikonvaihteessa takaa-ajotilanteita eteläisessä Suomessa. Ensimmäisessä poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän lauantai-iltana noin 21.30 aikaan, jonka mukaan Saab-merkkinen henkilöauto ajaa moottoritiellä kovaa ylinopeutta ja aiheuttaa ajotavallaan vaaraa muille tienkäyttäjille Salossa.
Hetkeä myöhemmin kyseinen Saab ajoi poliisipartiota vastaan 110-tiellä Uskelanjoen kohdalla. Poliisi lähti auton perään ja kytki hälytysvalot päälle. Tämän jälkeen Saab lisäsi selvästi vauhtia ja kääntyi Inkereentielle, päin punaisia liikennevaloja. Inkereentiellä poliisiauton nopeus oli 150 km/h, mutta Saab loittoni poliisista. Tiellä on 50 km/h nopeusrajoitus.
Pakenevan ajoneuvon tehtävälle liittyi useita poliisipartioita. Saab pakeni poliisia Anjalan ja Mahlakankareen alueilla huomattavalla ylinopeudella ja käytti paetessaan kevyenliikenteen väyliä. Alueilla on 40 km/h nopeusrajoitus. Pakenija palasi takaisin kohti Salon keskustaa ja kääntyi 110-tielle kohti Turkua, sekä edelleen Hämeentielle kohti Someroa.
Paetessaan pakenija käytti useasti vastaantulijoiden kaistaa sekä huomattavaa ylinopeutta ja ohitteli vaarallisesti muita autoja. Pakenija kääntyi Somerontieltä moottoritielle Turun suuntaan, jonka jälkeen se katosi poliisin näköpiiristä. Poliisin nopeus moottoritiellä oli yli 200 km/h, mutta poliisi ei pakenijaa tavoittanut.
Paimion keskustassa poliisi sai pakkopysäytettyä pakenijan kiilaamalla. Saabia kuljettaneella vuonna 1997 syntyneellä marttilalaisella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän puhalsi poliisin alkometriin 1,7 promillen lukeman. Poliisi kiinniotti miehen. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Lahdessa lauantai-iltana kello 23.35 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota Uudenmaankadulla kaupungin suunnasta vastaan tulleeseen henkilöautoon, jonka ajovaloissa oli huomautettavaa. Partio kääntyi auton perään pysäyttääkseen tämän.
Poliisin kytkiessä pysäytysvalon päälle auto kiihdytti voimakkaasti, pyrkien karistamaan poliisipartion kannoiltaan. Auto jatkoi pakoa Renkomäen suuntaan ja sieltä edelleen moottoritielle etelän suuntaan. Moottoritiellä Tuuliharjan huoltoaseman kohdilla pohjoisen suuntaan tullut liikennepoliisin partio kääntyi pakenijan perään.
Pakenevalle autolle mitattiin nopeudeksi pahimmillaan 182 km/h, rajoituksen ollessa 100 km/h. Takaa-ajo jatkui aina Levannon ja Mäntsälän liittymien kautta valtatielle 140 takaisin Lahden suuntaan. Auto saatiin pysäytettyä Orimattilan puolella, missä vastassa oli poliisipartio piikkimaton kanssa.
Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman, minkä lisäksi huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin Lahden poliisiasemalle odottamaan kuulusteluja.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Lisäksi ilmeni, että miehen käyttämä auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.
Kommentoi Facebookissa