Poliisin tyrmistyttävät kuvat – igluautojen kuljettajat ajoivat liikenteessä näkemättä kunnolla ulos

Kuljettaja myönsi virheensä, mutta vetosi oletukseensa, että lumet olisivat pudonneet pois ajon aikana.

Kuljettaja myönsi virheensä, mutta vetosi oletukseensa, että lumet olisivat pudonneet pois ajon aikana. (Kuva Poliisi)

Poliisi muistuttaa puhdistamaan auton lasit lumesta ja jäästä ennen lähtöä.

LIIKENNETURVALLISUUS Helsingin poliisi muistuttaa, että ajoneuvo pitää puhdistaa lumesta ennen liikenteeseen lähtöä. Poliisi on viime päivinä kohdannut useita autoilijoita, jotka ovat ajaneet liikenteessä näkemättä kunnolla ulos autostaan.

– Tällaisissa niin sanotuissa igluautoissa ei todellakaan kannata lähteä ajamaan, sillä jäiset tai lumiset lasit ovat huomattava turvallisuusriski liikenteessä. Koskaan ei saa olla esimerkiksi niin kiire, etteikö tällaisista asioista ehtisi huolehtimaan, painottaa ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.

Autoilijalle voi ajamisesta lumisella ajoneuvolla, josta näkyvyys on huono, koitua liikenneturvallisuuden vaarantamisesta joko liikennevirhemaksu, päiväsakkoa, tai kuljettaja voi syyllistyä vakavaan piittaamattomuuteen ja menettää ajokorttinsa määräajaksi. Poliisi voi myös kirjata rikosilmoituksen.

Tämän igluauton kuljettaja vetosi siihen, että oli vain nopeasti ajamassa kauppaan.
Tämän igluauton kuljettaja vetosi siihen, että oli vain nopeasti ajamassa kauppaan. (Kuva Poliisi)

Poliisi muistuttaa, ajoneuvon lasien ja peilien puhdistamisen lisäksi lumi tulee poistaa auton katolta, ettei lumimassa rysähdä auton tuulilasille jarrutettaessa.

– Ajoneuvossa on syytä olla talvikelillä mukana tuulilasin jäänpoistoväline eli kaavin tai harja. Auton sisätilalämmitin on hyvä väline lasien kirkkaana pitämiseksi tai peite, jolla voi suojata auton laseja lumelta ja jäältä, Pasterstein neuvoo.

Poliisi kertoo esimerkkinä, kuinka ajoneuvo ajoi poliisia vastaan liikenteessä 3.2.2021 Kontulassa Helsingissä. Kirkkaan auringonpaisteen vuoksi auton kuljettaja avasi vauhdissa kuljettajan puoleista ovea, jotta näkisi ulos.

Malmilla poliisia vastaan tulleen auton sisältä oli näkyvyys ulos heikko.
Malmilla poliisia vastaan tulleen auton sisältä oli näkyvyys ulos heikko. (Kuva Poliisi)

Kuljettaja myönsi virheensä, mutta vetosi siihen, että oli vain nopeasti ajamassa kauppaan. Kuljettaja oli lisäksi ajokiellossa toistuvien liikennerikosten vuoksi. Poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen, koska teko ylitti huomattavasti perusmuotoisen liikenneturvallisuuden vaarantamisen ja vakavan piittaamattomuuden.

Toinen lumen peittämä ajoneuvo ajoi poliisia vastaan liikenteessä 3.2. 2021 Meilahdessa Helsingissä. Kuljettaja myönsi virheensä, mutta vetosi oletukseensa, että lumet olisivat pudonneet pois ajon aikana. Poliisi kirjoitti kuljettajalle liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 12 päiväsakkoa.

Lue myös: Lumisen auton tuulilasista oli puhdistettu vain pieni alue – kuljettaja puhalsi törkeät lukemat

Kommentoi Facebookissa