KOLUMNI Koronaviruksen torjunnassa kansalaisia kehotetaan pesemään käsiään. Taudin iskettyä talouteen ovat entiset poliittiset päättäjät onnistuneet käsien pesun kautta siirtämään jättimäiset kansantalouden ongelmat jälleen kerran veronmaksajien piikkiin.
Julkisuudessa ei kukaan päättäjistä enää puhu julkisen sektorin suuruudesta, tuottavuudesta, kilpailukyvystä, kestävyysvajeesta ja velkaantumisesta. Nyt veronmaksajien raha kelpaa kaikille. Viruksen aiheuttama talousongelmien loppulasku ei olisi niin katastrofaalinen, jos valtakunnassa olisi harjoitettu toisenlaista talouspolitiikkaa.
Julkisen sektorin alasajoa alettiin toteuttaa Matti Vanhasen I hallituksen tuottavuusohjelmalla vuonna 2003. Käytännössä operaatiossa oli kysymyksessä työpaikkojen eli julkisen sektorin henkilöstön siirtämisestä kortistoon. Tämä onnistui erinomaisesti ja valtion sekä kuntien työntekijöitä siirrettiin kortistoon tuhansittain valtiovarainministeri Eero Heinäluoman jatkaessa teurastusohjelma vuonna 2005.
Samana vuonna julkaistussa sosiaali- terveysministeriön tuottavuusohjelmassa todettiin: ”Tuottavuusselvityksen mukaan tuottavuus on laskenut erikoissairaanhoidossa, terveyskeskustoiminnoissa ja pitkäaikaisessa laitoshoidossa.” Tämä johti ”hallittuihin henkilöstömuutoksiin” sairaaloissa ja terveyskeskuksissa.
Julkisia menoja alettiin leikata, ulkoistettiin hoitoa, kilpailutettiin palvelun tarjoajia ja vähennettiin terveydenhoitohenkilöstöä. Valtiontalouden tarkastusvirasto varoitti keinojen johtavan terveydenhoidossa palvelujen laadun heikkenemiseen. Kansalaiset olivat huomanneet leikkauksien vaikutukset jo aikaisemmin.
Seuraavat hallitukset seisoivat tiukasti julkisen sektorin alasajon kannalla. Vuonna 2010 valtiovarainministeri Jyrki Katainen puolusti valittua talouspoliittista linjaa sanomalla, että se on yksinkertaisesti hyvä. Juha Sipilän hallitusohjelmassa jatkettiin ”julkisen talouden välttämättömiä sopeutustoimia”. Suurimmat leikkaukset kohdistettiin sosiaali- ja terveyspalveluihin, lähes miljardilla eurolla.
Henkilöstöä vähennettiin terveyskeskuksissa, vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Erikoissairaanhoitoa ajettiin alas kannustinjärjestelmillä ja sairaanhoitopiireissä vaativimpia toimenpiteitä keskitettiin yhä harvempiin sairaaloihin. Sairaat ja vanhukset kokivat leikkauslinjan asiakasmaksujen korotuksina, lääkekorvauksien pienenemisenä ja apteekkilaskujen suurenemisena.
Eikä valitusta talouspolitiikan linjasta luopunut myöskään Antti Rinteen hallitus vuosi sitten ohjelmassaan, jossa todettiin ”maailman parhaan julkisen hallinnon” tavoitteena olevan ”julkisen talouden tuottavuuden parantaminen organisatorisin keinoin”, varmemmaksi vakuudeksi ”julkisuuden talouden kestävyyttä parannetaan tuottavuuden edistämisen keinoin”. Nyt näiden tekojen laskua maksetaan tehohoidossa.
Koronaviruksen koetellessa kansakuntaa, voi vain toivoa päättäjien ymmärtävän, mitä merkitsee hyvinvointivaltion alasajo. Toivo lienee kuitenkin turha.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Virus maailmantaloudessa – kukaan ei enää puhu valtion velkaantumisesta
Kommentoi Facebookissa