Porschella on kiinalainen ongelma – ikoninen 911 ei houkuta tarpeeksi ostajia idän suurvallassa

Shanghain F1-radan viereen on avattu Porschen ensimmäinen Experience Center Aasiassa.

Shanghain F1-radan viereen on avattu Porschen ensimmäinen Experience Center Aasiassa. (Kuva Porsche)

Monet kiinalaisasiakkaat haluavat edelleen istua takapenkillä ja antaa kuljettajan hoitaa ajamisen.

AUTOT Ensimmäinen Porsche 911 lanseerattiin markkinoille jo 55 vuotta sitten aiemman 356:n seuraajaksi. Auto nousi nopeasti urheiluautomaailman ikoniksi, joka on säilyttänyt tunnistettavuutensa näihin päiviin asti. Nykyisessä 911:ssä ei ole ainuttakaan yhteistä osaa alkuperäisversion kanssa, mutta auton erottaa heti omaksi itsekseen. Myös erikoisesta takamoottoriratkaisusta on pidetty kiinni 911:n koko historian ajan, mikä on lisännyt Porschen sportin ainutlaatuisuutta.

911:n linjat ovat sen verran ikoniset, että samoja piirteitä on haluttu hyödyntää saksalaisvalmistajan muissakin malleissa. Esimerkiksi ison neliovisen Panameran kattolinja on saanut innoituksensa 911:stä, ja jopa Porschen katumaasturien keulailmeessä on 911:stä tuttua näköä.

Maailman tunnetuimpiin kuuluvan urheiluauton maineella on helppo myydä myös käytännöllisempiä Porscheja, ja suurin osa merkin myynnistä tuleekin nykyään katumaastureista. 911 on silti pitänyt pintansa, ja esimerkiksi Saksan kotimarkkinoilla sen osuus oli 25 prosenttia Porschen viime vuoden myynnistä.

Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia markkina-alueita. Suurin osa Porscheista menee nykyään Kiinaan, jossa suositaan kunnon statusta henkiviä isoja autoja. Niinpä Kiinassa on helppo myydä esimerkiksi Panameraa, josta on tarjolla myös pitkäakselivälinen malli.

Monet kiinalaisasiakkaat haluavat edelleen istua takapenkillä ja antaa kuljettajan hoitaa sporttisenkin oloisen auton ajamisen. Tämä onnistuu myös Macan– ja Cayenne-katumaastureilla, vaikka niistä ei olekaan tarjolla kuin normaaliakselivälinen versio. 911:n ahdas takapenkki sopii sen sijaan korkeintaan lapsille, ja kaksiovisella sportilla on Kiinassa muutenkin paha imago-ongelma.

Rata-ajoon optimoituja GT3:ia menee Kiinassakin Porschen parhaimpiin kuuluville asiakkaille.
Rata-ajoon optimoituja GT3:ia menee Kiinassakin Porschen parhaimpiin kuuluville asiakkaille. (Kuva Porsche)

Vaikka 911 on kasvanut melkoisesti historiansa aikana, se on edelleen kompakti sportti Porschen luksusmalleihin verrattuna. 911 mielletäänkin Kiinassa naisten autoksi, mikä ei ainakaan lisää sen houkuttelevuutta statusta korostavien miesostajien keskuudessa. Niinpä auton myyntilukemat ovat jääneet varsin vaatimattomiksi idän suurvallassa. Esimerkiksi viime vuonna Kiinassa saatiin kaupaksi vain 1674 kappaletta 911:tä, mikä muodosti ainoastaan 2,3 prosenttia merkin koko myynnistä sen tärkeimmällä markkina-alueella.

Heikot myyntilukemat johtuvat osittain myös Kiinan ankarasta verotuksesta, joka saattaa jopa tuplata 911:n hinnan esimerkiksi Saksaan verrattuna. Perusmallin 911:stä täytyy Kiinassa pulittaa suunnilleen saman verran kuin Turbo S -huippuversiosta Keski-Euroopan maissa. Tästä huolimatta suurin osa Kiinassa myytävistä 911-malleista edustaa valikoiman kalleinta päätä, ja esimerkiksi rata-ajoon optimoituja GT3:ia menee Kiinassakin Porschen parhaimpiin kuuluville asiakkaille.

Heitä on kuitenkin niukasti, ja nämä asiakkaat eivät koskaan ostaisi perustasoa edustavaa 911 Carreraa. Porschen toiveet kohdistuvatkin syksyllä lanseerattavaan seuraavan sukupolven 911:een, joka tunnetaan 992-koodinimellä. Siinä on automaailman tavallisen kehityssuuntauksen mukaisesti nykymallia enemmän luksusta sekä varusteita, ja myös kiinalaisasiakkaiden ostokäyttäytyminen saattaa olla muuttumassa sporttisempaan suuntaan. Tästä kielii esimerkiksi se, että Panameran lyhytakselivälistä versiota myydään Kiinassa entistä enemmän.

Myös Porsche haluaa ohjata asiakkaita tähän suuntaan, ja niinpä Shanghain F1-radan viereen on avattu Porschen ensimmäinen Experience Center Aasiassa. Siellä potentiaaliset asiakkaat pääsevät testaamaan 911:n käyttäytymistä rata-ajossa ja esimerkiksi jäätä simuloivalla pinnalla.

Tämän pitäisi lisätä 911:n kysyntää Kiinan markkinoilla jopa kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla ainakin Porschen omien laskelmien mukaan. Lisäksi Kiina saattaa pudottaa tuontiautojen tullin puoleen nykyisestä 25 prosentin tasosta, joten 911:n tulevaisuus Kiinassa voi olla huomattavasti nykytilannetta ruusuisempi.

Lue myös: Porsche Cayennen pistokehybridiversio esiteltiin – yli 460 hevosvoiman kokonaisteho

Kommentoi Facebookissa