Porschen tehoversio faceliftin saaneesta katumaasturista – Macan S:ää vauhdittaa yli 350-heppainen turbo-V6

Macan on kohonnut merkkinsä myydyimmäksi malliksi.

Macan on kohonnut merkkinsä myydyimmäksi malliksi. (Kuva Porsche)

Pienempi katumaasturi Macan on myös edullisin tapa päästä käsiksi uuteen Porscheen.

AUTOT Vaikka Porsche tunnetaan edelleen vahvasti urheiluautomerkkinä, suurin osa sen myynnistä tulee nykyään katumaastureista. Niiden sarja alkoi 2000-luvun alussa esitellyn Cayennen myötä, ja toiseksi SUV-mallisarjaksi lanseerattiin vuonna 2014 pykälää pienempi Macan. Se on kohonnut merkkinsä myydyimmäksi malliksi, ja Macan on myös edullisin tapa päästä käsiksi uuteen Porscheen.

Saksalaismerkin pienempi katumaasturi sai syksyllä faceliftin automaailman tavallisen uudistumistahdin mukaisesti. Macanin nokkaakin on hiottu hienovaraisesti, mutta parhaiten kasvojenkohotuksen saaneen mallin tunnistaa peräpäästä. Auton takavalot on nyt yhdistetty toisiinsa kapealla ledinauhalla muun muassa Panameran ja uuden 911:n tavoin, mikä tekee Macanista myös entistä leveämmän näköisen.

Facelift-Macanista esiteltiin aluksi vain VW-pohjaisella kaksilitraisella turbonelosella varustettu aloitusmalli, mutta se saa nyt seuraa tehokkaammasta S-versiosta. Ässää vauhdittaa jo Cayennen ja Panameran pellin alta tuttu kolmilitrainen V6, joka on aloitusversion tavoin bensakone. Aiemmin tarjolla ollut diesel on pudotettu pois mallivalikoimasta, koska Porsche päätti luopua dieseleistä kokonaan.

Nollasta sataan pyrähdetään nyt vain 5,1 sekunnissa, eli 0,3 sekuntia aiempaa nopeammin.
Nollasta sataan pyrähdetään nyt vain 5,1 sekunnissa, eli 0,3 sekuntia aiempaa nopeammin. (Kuva Porsche)

Macan S:n V6 saa lisävoimaa twin-scroll-tyyppisestä turboahtimesta, joka on sijoitettu sylinterien V-kulmaan ahtoviiveen minimoimiseksi. Pannu tuottaa nyt 354 hevosvoiman huipputehon ja 480 newtonmetrin maksimiväännön, eli lukemat ovat kasvaneet 14 hepalla ja 20 newtonilla edeltäjään verrattuna.

Myös suorituskyky on kohentunut. Nollasta sataan pyrähdetään nyt vain 5,1 sekunnissa, eli 0,3 sekuntia aiempaa nopeammin. Tämän arvon saavuttaminen vaatii tosin lisävarustelistalta ruksittavan Sport Chrono -paketin, mutta huippunopeus on aina rajoitettu sähköisesti 250 km/h:n lukemaan.

Ajettavuuttakin on viilattu faceliftin yhteydessä. Niinpä etujousituksessa käytetään nyt alumiinisia osia teräksisten sijasta, minkä pitäisi terävöittää ohjausta ja parantaa myös mukavuutta. Lisäksi kallistuksenvaimentimia on hienosäädetty entistä tasapainoisemman käsiteltävyyden nimissä, ja lisävarustelistalta löytyvää ilmajousitustakin on peukaloitu hieman.

Myös jarrujen poljintuntumaa on kuulemma kohennettu, ja itse poljin on aiempaa kevyttoimisempi. Etujarrulevyjen halkaisijaa on kasvatettu 10 millillä 360 millin läpimittaan, ja lisävarusteena tarjotaan jo aiemmasta Macanista tuttuja hiilikuitukeraamisia jarruja.

Sisätiloja koristaa puolestaan 10,9-tuumaisella kosketusnäytöllä varustettu tietoviihdejärjestelmä, ja uusien lisävarusteiden joukkoon kuuluvat muun muassa ruuhka-avustin, lämmitettävä tuulilasi ja integroidulla ajomoodivalinnalla varustettu sporttiratti.

Lue myös: Porsche saattaa tehdä sarjan ralliautoja Cayman GT4:stä – vain 100 tilausta ja unelma toteutuu

Kommentoi Facebookissa