Porvoolaisen pikkutytön puukotuksessa odotettu tuomio – isälle elinkautinen

Mies tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa lapsensa murhasta ja lapsikaappauksesta.

Mies tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa lapsensa murhasta ja lapsikaappauksesta. (Kuva Fotolia)

Teko osoitti erityistä raakuutta ja julmuutta, kun uhrina oli puolustuskyvytön lapsi.

RIKOS Viime syksynä Porvoossa tapahtui suomalaisia koskettanut tragedia. Isä oli hakenut kolmevuotiaan tytön luvatta kotoa ja vienyt hänet läheiseen puistoon. Mies oli alkanut pahoinpidellä puukottamalla pientä lastaan, joka menehtyi sairaalassa.

Poliisi otti välittömästi tapahtumapaikalta kiinni epäillyn tekijän, joka on karibialaistaustainen Ranskan kansalainen. Miehen ja suomalaisen naisen suhde oli päättynyt riitaisaan eroon, äiti ja tytär olivat muun muassa viettäneet kolme viikkoa turvakodissa väkivaltaisen miehen johdosta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tänään antanut asiassa ratkaisunsa. Jo aikaisemmin miehen todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä. Nyt 39-vuotias mies tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen muun muassa lapsensa murhasta ja lapsikaappauksesta.

Oikeuden selosteen mukaan tekotapa osoitti sitkeää surmaamispyrkimystä sekä erityistä raakuutta ja julmuutta, kun uhrina oli puolustuskyvytön lapsi.

Käräjäoikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Lue myös: Porvoolaisen pikkutytön puukotustapaus tutkittiin – poliisi ei epäile viranomaisia laiminlyönnistä

Kommentoi Facebookissa