POSTILAKKO Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on hylännyt valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan tekemän sovintoehdotuksen postialan työehtokiistassa. Palvelualan työnantajat Palta on pettynyt PAU:n ratkaisuun, sillä työnantajapuoli olisi hyväksynyt sovintoesityksen, jotta pitkään jatkunut työriita olisi saatu päättymään.
– Olemme todella pettyneitä. Tulimme PAU:ta vastaan keskeisissä kysymyksissä, jotta sopu saataisiin aikaan. Hyväksyimme, että uusi sopimus rakennetaan vanhan työehtosopimuksen pohjalle siten, että palkat eivät laske. Lisäksi olimme valmiita korottamaan palkkoja yleisen linjan mukaisesti ja nykyisen palkkarakenteen pohjalta, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.
Sovintoehdotus oli Paltan mielestä siedettävä kompromissi molempien osapuolten näkökulmasta pitkään jatkuneeseen kiistaan. Esitys huomioi Paltan mukaan PAU:n keskeiset lähtökohdat sekä parantaa työnantajan mahdollisuuksia suunnitella ja järjestellä toimintaansa.
PAU:n mielestä sovintoehdotus oli tehty työnantajan tavoitteiden pohjalta, joka ei jättänyt muuta mahdollisuutta kuin hylätä sovintoehdotus. PAU:n hylkäyksen pääsyynä on Postin elokuinen päätös siirtää 700 pakettilajittelijaa Posti Oyj:stä Posti Palvelut Oy:n palvelukseen. Posti Oyj on työnantajaliitto Paltan jäsen, Posti Palvelut Oy sen sijaan on järjestäytynyt Medialiittoon.
– Meillä ei ole mahdollisuutta käydä neuvotteluita muiden kuin omien jäsentemme puolesta eikä kysymys pakettilajittelijoiden siirrosta edes ole työehtosopimuksilla ratkaistava asia. Pakettilajittelijoiden tilanteen kytkeminen Paltan ja PAU:n neuvotteluihin on puhdasta järjestöpolitiikkaa, Aarto toteaa.
Maanantaina kuultiin useita ilmoituksia uusista ammattiliittojen tukilakoista Postin työriidassa. Lisää tukitoimia on luvassa myöhemmin tällä ja ensi viikolla, jos sopua tilanteeseen ei löydy.
Osapuolet tapaavat taas keskiviikkona 20.11. klo 13 valtakunnansovittelijan luona. Lakot jatkuvat aiemmin ilmoitetun mukaisesti.
Lue myös: Postilakossa ei syntynyt sopua – tukilakot laajenevat ja neuvottelut jatkuvat
Kommentoi Facebookissa