POSTI Posti on ilmoittanut siirtävänsä pakettilajittelunsa Medialiiton ja Teollisuusliiton jakelua koskevan halvemman työehtosopimuksen piiriin 1.11.2019 lukien. Posti kertoo tavoittelevansa joustavia ja kilpailijoiden kanssa samantasoisia työehtoja Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän lajittelutoiminnoissa.
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU pitää toimintaa kuitenkin valtioyhtiön työehtoshoppailuna ja vastaa työtaisteluilla. Postin käsittely- ja lajittelutoiminnot pysäytetään 2.–4.9. väliseksi ajaksi. Työntekijät eivät saavu työvuoroihin, jotka alkavat sunnuntaina 1.9. klo 22 jälkeen. Töihin palataan 5.9. klo 00.00 alkaen.
Työehtosopimusten muutoksen seurauksena pakettiliiketoiminnassa noin 700 työntekijän ja toimihenkilön työehdot heikkenevät. Palkka alenee PAU:n mukaan keskimäärin 30 prosenttia, enimmillään jopa 50 prosenttia.
– Jokainen voi miettiä omalle kohdalle tilannetta, kun palkasta leikataan kolmasosa. Elämä menee täysin uusiksi. Tämä romuttaa postin pakettipalvelut, kun työntekijöiden saatavuus huonoilla työehdoilla vaikeutuu, PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen toteaa.
Paketti ja verkkokauppa -liiketoimintaryhmän johtaja Turkka Kuusisto kertoo, että työehtojen muutoksesta aiheutuvia välittömiä vaikutuksia henkilöstön ansioihin pyritään pienentämään kahdella tavalla.
Henkilöstölle maksetaan siirtymäajan tukea: työn laadun pysyessä tavoitteen mukaisena kokonaisansiotaso säilyy ennallaan vuoden 2020 maaliskuun loppuun asti. Siirtymäajan jälkeen työntekijä voi oman työnsä tehokkuudella ja laadulla vaikuttaa kokonaisansionsa suuruuteen palkkiomallien kautta.
– On erittäin ikävää, että joudumme tekemään muutoksia, joilla on vaikutuksia henkilöstön työehtoihin. Tämä on kuitenkin välttämätöntä, jotta voimme säilyttää ja luoda myös uusia ja uudenlaisia työpaikkoja. Kuluttajien ostotottumukset ovat muuttuneet voimakkaasti ja palveluilta odotetaan nopeutta, ketteryyttä ja kilpailukykyistä hintaa, sanoo Kuusisto.
Kritiikkiä ovat herättäneet myös Taloussanomien julkaisemat laskelmat. Lehden mukaan Postin toimitusjohtaja Heikki Malisen saamat palkat ja palkkiot ovat nousseet neljässä vuodessa 65 prosenttia, noin 990 000 euroon vuodessa. Kuukausipalkaksi tulisi noin 82 500 euroa.
Summassa on 610 924 euron kokonaispalkka. Malinen sai Posti Groupin palkka- ja palkkioselvityksen mukaan vuonna 2018 lyhyen aikavälin bonuksena 82 607 euroa sekä 294 234 euron pitkän aikavälin kannustimena.
Postilaisen keskimääräinen kuukausipalkka on PAU:n mukaan 2200 euroa, josta 30 prosentin palkanalennus merkitsee 660 euron kuukausittaista laskua tuloissa.
Tämän hetkisen arvion mukaan ensi viikon lakot viivästyttävät toteutuessaan postinkulkua osittain. Lakot eivät koske Postin palvelupisteitä. Häiriöt eivät koske myöskään rahtipalveluja tai varastopalveluja.
– Valitettavasti emme pysty takaamaan häiriöttömyyttä – häiriöiden laajuus on riippuvainen siitä, kuinka suuri osa työntekijöistä osallistuu lakkoon, Postin Ohjauskeskuksen johtaja Jarmo Ainasoja sanoo.
Lakko voi Kelan arvion mukaan viivästyttää asiakkaiden Kelaan lähettämiä hakemuksia ja liitteitä. Tällöin erityisesti työttömyysetuudet ja toimeentulotuki saattavat myöhästyä. Lakko viivästyttää myös Kelan postittamien etuuspäätösten saapumista. Päätökset näkyvät kuitenkin Kelan verkkoasiointipalvelussa asiakkaan tiedoissa. Hakemukset ja liitteet kannattaakin lähettää verkkoasiointipalvelun kautta.
Posti tavoittelee vuosien 2019−2021 aikana noin 150−200 miljoonan euron kustannussäästöjä. Neuvottelut Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n ja Palvelualojen työnantajat Paltan välillä alkavat syyskuun alussa.
Lue myös: Posti aloittaa yt-neuvottelut – säästötarve lähes 200 miljoonaa euroa kolmen vuoden aikana
Kommentoi Facebookissa