Potilas kuoli, lääkäreille syyte – määräsivät lääkettä viisi kertaa enemmän kuin olisi pitänyt

Valviran lausunnon mukaan hoidossa ei ole menetelty kaikilta osin asianmukaisesti lääkityksen osalta.

Valviran lausunnon mukaan hoidossa ei ole menetelty kaikilta osin asianmukaisesti lääkityksen osalta. (Kuvituskuva Fotolia)

Syyttäjän mukaan liian suurella lääkeannoksella oli osuutta potilaan kuolemaan.

SYYTE Kahdelle Tampereen yliopistollisen sairaalan lääkärille on luettu syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Lääkärit olivat määränneet potilaalle lääkettä huomattavasti liian suuren annoksen. Syyttäjän mukaan sillä oli osuutta potilaan kuolemaan.

Miespotilas kärsi vaikeasta munuaisten vajaatoiminnasta. Lääkärit määräsivät hänelle Tamiflu-lääkettä 75 milligramman kapselin kaksi kertaa vuorokaudessa. Potilaan munuaisten vajaatoiminta huomioiden suositeltava annos olisi kuitenkin ollut yksi 30 milligramman kapseli kerran vuorokaudessa.

Potilas sai siis lääkettä viisi kertaa enemmän kuin olisi ollut suositeltavaa. Huomioon ottaen haitallisuus ja vahingollisuus teko ei ole syyttäjän mukaan kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Syyttäjä vaatii lääkäreille sakkorangaistusta.

Potilas kuoli sairaalassa. Kuolemaan myötävaikuttaneeksi tekijäksi on kirjattu influenssan hoitoon annetun oseltamiviirin eli Tamiflun yliannostus munuaissairauteen nähden. Valviran lausunnon mukaan hoidossa ei ole menetelty kaikilta osin asianmukaisesti lääkityksen osalta.

Lue myös: Sairaanhoitaja tuomittiin heitteillepanosta – ”Laiminlöi sairaan äitinsä hoitamisen ja riittävän ravinnon tarjoamisen”

Kommentoi Facebookissa