PRESIDENTINVAALIT Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulostietoja julkaistaan ensimmäisen kerran vaalipäivän äänestyksen päätyttyä 28.1.2018 klo 20.
Äänestäjän on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus äänestämisen yhteydessä. Vaalipäivänä saa äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa. Äänestyspaikat ovat vaalipäivänä avoinna kello 9–20.
Tulostietoja päivitetään laskennan edetessä viiden minuutin välein aina äänten laskennan loppuun asti. Tiedot sekä ehdokkaiden saamat äänimäärät julkaistaan koko maassa, vaalipiiri-, kunta- ja äänestysaluekohtaisesti.
Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan toinen vaali sunnuntaina 11. helmikuuta. Ehdokkaina ovat kaksi ensimmäisessä vaalissa eniten ääniä saanutta ehdokasta.
Presidentinvaalin ennakkoäänestyksessä annettiin alustavien tietojen mukaan yli 1,5 miljoonaa ääntä, joten ennakkoon äänesti noin 36,4 prosenttia äänioikeutetuista. Suomen ulkomaanedustustoissa kävi ennakkoäänestämässä alustavien tietojen mukaan kaikkien aikojen ennätysmäärä, yhteensä 52 615 henkilöä.
Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tulokset vahvistetaan tarkastuslaskennan valmistuttua 30.1.2018.
- Presidentinvaalien tulospalveluun pääset tästä.
Kommentoi Facebookissa