TAIDO Taido on budolaji, jonka juuret ovat karatessa ja perinteisessä okinawa-tessä. Katja Anoschkin oli taidon 50-ottelun haasteen kuudes suorittaja. Haaste suoritettiin Teatteri Vanhan Jukon lavalla lauantaina 27.1.
Jotta haastetun voidaan katsoa onnistuneen haasteessa, hänen tulee voittaa otteluista puolet. Katja Anoschkinin tulos lähes kahden ja puolen tunnin ottelukimaran jälkeen oli 37 voitettua ottelua, kaksi tasapeliä ja yksitoista hävittyä ottelua. Näin ollen Anoschkin jakaa 2013 haasteen selättäneen Päivi Nevalaisen kanssa haastetapahtuman pistepörssin kärkipaikan.
– On kyllä tosi hyvä fiilis ja raukea olo. Aika hyvin sain taisteltua loppuun asti. Muutaman kerran siellä otteluiden aikana tuli mieleen, että ’ei pysty’, vaikkei missään vaiheessa tullut fiilistä, että haluaisin lopettaa. Mietin, siinä lopussa, että vaikka konttaan tän läpi, mutta tämä vedetään, Anoschkin summasi otteluiden jälkeen tunnelmiaan.
– Olin valmistautunut siihen, että kun se vähän huonompi ajatus tai fiilis tulee, niin antaa sen ajatuksen vaan tulla ja mennä, tyhjennän mielen ja keskityn vain yhteen otteluun kerrallaan. Rankinta oli ehdottomasti otteluiden 25–35 välillä, kun alkoi paikat kramppaamaan ja muutama kovempi isku tuli läpi. Yleisöstä sai tosi paljon energiaa.
Haaste on ottelijalle sekä henkisesti että fyysisesti vaativa. Väsymys ja kolhujen aiheuttamat tuskat ovat todellisia, joten ottelijalta vaaditaan henkistä vahvuutta. Vaikka ottelu onkin kova koettelemus, ovat aiemmin haasteen vastaan ottaneet että Anoschkin itse kuvailleet haastetta kuitenkin kunnianosoituksena sekä tunnustuksena.
Katja Anoschkinin haastanut Suomen taidomaajoukkueen pitkäaikainen kapteeni Jere Anttalainen kertoi haastamisen ja haasteen vastaanottamisen antavan myös mahdollisuuden lajissa kehittymiselle.
– Vaikka hetkittäisesti yksittäisen ottelun aikana tulisikin lyhyt notkahdus taaksepäin, niin kysymys on siitä miten saa käännettyä tilanteen voittoon. Tässä oppii itsestä paljon ottelijana, myös Anoschkin totesi ottelujen jälkeen.
– Lähtökohtaisesti otteluaika kussakin ottelussa oli kaksi minuuttia. Niissä otteluissa, jossa Anoschkin saavutti ipponin eli täyden pisteen lyönneillä, potkuilla, pyyhkäisyillä ja kaadoilla ennen täyttä aikaa, oli otteluaika luonnollisesti lyhyempi, taidon lajipäällikkö Sera Kaukola summasi ottelun sääntöjä.
Suoritettuaan haasteen hyväksytysti Anoschkin sai haastaa seuraajansa. Haasteen vastaanotti Essi Pelttari Sandokaista Keravalta.
Kommentoi Facebookissa