Presidentti Sauli Niinistö valtiovierailulla Kiinassa – ”Ei karttakepillä kannata mennä opettamaan”

Koululaiset tervehtivät presidenttejä vastaanottoseremonioissa.

Koululaiset tervehtivät presidenttejä vastaanottoseremonioissa. (Kuva Matti Porre/ Tasavallan presidentin kanslia)

Presidenttien keskusteluissa olivat esillä suurvaltasuhteet, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet ja arktinen alue.

VALTIOVIERAILU Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puolisonsa Jenni Haukion kanssa valtiovierailulla Kiinassa 14.–15. tammikuuta 2019. Maanantaina presidentti Niinistö tapasi Kiinan presidentti Xi Jinpingin. Presidenttien välisissä keskusteluissa olivat esillä Suomen ja Kiinan kahdenvälisten suhteiden lisäksi suurvaltasuhteet, ilmastonmuutos, ihmisoikeudet, arktinen alue sekä Euroopan unionin tilanne.

– Näyttää siltä, että Kiina näkisi mielellään vahvan Euroopan unionin, joka kykenee myös maailmanpolitiikassa olemaan vaikuttaja. Sitä samaa minä olen peräänkuuluttanut ja toivonut, presidentti Niinistö sanoi tavatessaan suomalaismediaa tapaamisen päätteeksi.

Yhteistä löytyi myös suhtautumisessa ilmastonmuutokseen.

– Meillähän on hyvin paljon samanlaisia ajatuksia erityisesti mitä tulee ilmastonmuutoksen torjuntaan. Siinä Kiina oli varsin rakentava ja EU:n ja Kiinan voimin Katowicen sopimus saatiin aikaiseksi. Vakaasti jäi se tunnelma, että Kiina on tosissaan näissä kysymyksissä.

Kiinan presidentti Xi Jinping ja rouva Peng Liyuan toivottivat presidentti Niinistön ja rouva Jenni Haukion tervetulleiksi valtiovierailulle Kiinaan.
Kiinan presidentti Xi Jinping ja rouva Peng Liyuan toivottivat presidentti Niinistön ja rouva Jenni Haukion tervetulleiksi valtiovierailulle Kiinaan. (Kuva Matti Porre/ Tasavallan presidentin kanslia)

Vierailun yhteydessä julkistettiin Suomen ja Kiinan kahdenvälisen kumppanuuden toimeenpanosuunnitelma. Pekingissä allekirjoitettiin myös kolme yhteisymmärrysasiakirjaa koskien kulttuuria ja kulttuuriturismin yhteistyötä, talviurheilua ja taloudellista yhteistyötä sekä yhteistyötä patentti- ja rekisteriasioissa.

Ihmisoikeuskysymyksistä presidentti Niinistö kertoi keskustellun paljonkin, mutta totesi, ettei karttakepillä kannata mennä opettamaan.

– Suomen vahvin sanoma tulee itse suomalaisen yhteiskunnan ja yhteisöjen kautta, että miten on rakennettu tällainen yhteiskunta, jos niitä rakennuspalikoita lähtee hakemaan, niin sieltä löytyy kyllä aikamoinen valikoima arvoja. Siis hyvällä esimerkillä, jos näin voi sanoa.

Presidentti Niinistö ja presidentti Xi osallistuivat lisäksi Kiinan ja Suomen välisen talviurheilun teemavuoden lanseeraustilaisuuteen. Puheessaan presidentti Niinistö kehui teemavuoden alkua.

– Valmennusyhteistyö on jo täydessä vauhdissa. Kiinalaisia urheilijoita on harjoittelemassa Suomessa, ja suomalaiset valmentajat työskentelevät täällä Kiinassa. Alkavan vuoden ohjelmassa on yli 60 erilaista tapahtumaa. Aiheet ulottuvat koululiikunnasta huippu-urheiluun, valmentajakoulutuksesta urheiluteknologiaan.

Kiinan ja Suomen välisen talviurheilun teemavuoden lanseeraustilaisuus.
Kiinan ja Suomen välisen talviurheilun teemavuoden lanseeraustilaisuus. (Kuva Matti Porre/ Tasavallan presidentin kanslia)

Presidentti Niinistö muistutti, ettei maiden välistä urheiluyhteistyötä tehdä vain teemavuotta varten, vaan sillä toivottavasti pystytään luomaan jotain pysyvämpää.

– Sellaista, jonka ansiosta kansalaisemme saavat entistä paremmin nauttia talviurheilun eri ulottuvuuksista myös olympiakisojen jälkeen.

Ennen presidenttien keskusteluita presidentti Niinistö tapasi Kiinan kehityspankin pääjohtajan Zhao Huanin sekä osallistui ilmastonmuutosta käsitelleeseen seminaariin yhdessä Kiinan ympäristöministerin Li Ganjien kanssa.

Presidentit Niinistö ja Xi ovat tavanneet useita kertoja. Edellinen tapaaminen oli huhtikuussa 2017, kun Presidentti Xi oli puolisonsa Peng Liyuanin kanssa valtiovierailulla Suomessa. Presidentti Niinistö ja rouva Haukio olivat virallisella vierailulla Kiinassa vuonna 2013. Edellinen valtiovierailu Suomesta Kiinaan tehtiin vuonna 2002.

  • Lähde Tasavallan presidentin kanslia

Lue myös: Presidentti Sauli Niinistö valtiovierailulle Kiinaan – keskusteluissa ovat esillä myös suurvaltasuhteet

Kommentoi Facebookissa