SUOMI 100 Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuivat perjantaina Minneapolisissa amerikansuomalaisten FinnFest USA -juhlan päätapahtumaan, jossa juhlistettiin 100-vuotiasta Suomea.
– Kuten tiedätte, Suomen itsenäisyys ei ollut itsestäänselvyys. Tiemme maailman menestyneimpien maiden joukkoon ei myöskään ollut helppo, sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Presidentti halusikin kiittää sitä sukupolvea, joka taisteli ja kärsi sodan aikana. Amerikansuomalaisista vapaaehtoisista talvisodassa voit lukea Päivän Lehden artikkelista tästä.
– Erityisesti haluan osoittaa kunnioitustani sotaveteraaneille uhrauksista, joita he tekivät suojellessaan Suomea. Ilman heitä emme olisi säilyttäneet itsenäisyyttämme, hän jatkoi.
Presidentti Niinistön mielestä itsenäisyys on antanut Suomelle mahdollisuuden pitää kiinni länsimaisista ja pohjoismaisista arvoista sekä demokratiasta. Myös sisua on tarvittu, jotta Suomi on noussut eri mittareilla maailman kärkimaiden joukkoon.
Suomen suhde Minnesotaan on erityinen, sillä osavaltio on yksi merkittävimmistä suomalaisten muuttoalueista. Minnesotassa asuu nykyään noin 100 000 suomalaista alkuperää olevaa asukasta. Presidentti Niinistö sanoi arvostavansa erittäin paljon heidän myönteistä panosta Suomen puolesta.
– Ahkeruudella ja halulla menestyä – joskus vastoin kaikkia odotuksia – te olette luoneet elämän ja taanneet paremman tulevaisuuden uudella mantereella. Olette luoneet hyvinvointia itsellenne mutta myös muille osana suurta kansakuntaa. Se ei varmasti ollut aina helppo tehtävä. Mutta te menestyitte ja löysitte paikkanne uudessa maailmassa, presidentti Niinistö sanoi juhlaan osallistuneille sadoille ulkosuomalaisille.

Niinistön mukaan samaan tapaan Suomikin haastavista lähtökohdista ja vastoinkäymisistä huolimatta on vakiinnuttanut paikkansa maailman kansakuntien joukossa.
– Suomi arvostaa erittäin paljon teitä ja panostanne. On vaikuttavaa nähdä, miten ylpeästi tuotte esiin suomalaisuutta ja suomalaisia juurianne. Tällä on minulle Suomen tasavallan presidenttinä suuri merkitys.
FinnFest USA on Yhdysvalloissa toimiva yhdistys, joka järjestää vuosittaisen festivaalin juhlistaakseen Suomea, suomalaista Amerikkaa ja suomalaista kulttuuria. Yhdistys perustettiin vuonna 1983 Suomi-Seura ry:n aloitteesta ja ensimmäinen FinnFest pidettiin vuonna 1983 juuri Minneapolisissa. FinnFest USA on osa Suomi 100 -juhlien sarjaa, joita ulkosuomalaiset järjestävät tänä vuonna ympäri maailmaa.
Aiemmin päivällä presidentti Niinistö osallistui Minnesotan Economy Clubin tilaisuuteen. Presidenttipari päätti päivän juhlallisuudet pääkapellimestari Osmo Vänskän johtamaan Minnesotan orkesterin konserttiin, jossa soitettiin Ahon, Kuusiston ja Sibeliuksen musiikkia.
Vänskä on toiminut Minnesotan orkesterin johtajana vuodesta 2003. Vänskä ja Minnesotan orkesteri voittivat vuoden parhaan orkesteriesityksen Grammy-palkinnon Sibeliuksen sinfonioista 1 ja 4.
- Lähde Tasavallan presidentin kanslia
Kommentoi Facebookissa