AHVENANMAA Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puoliso Jenni Haukio vierailivat Ahvenanmaalla ja osallistuivat maakunnan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin torstaina 9. kesäkuuta 2022. Päivän ohjelmaan kuuluivat muun muassa vierailut Bomarsundin linnoituksen raunioilla ja Kastelholman linnassa.
Presidentti Niinistö puhui Julius Sundblomin patsaalla Maarianhaminan keskustassa järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Sundblom oli ensimmäinen Ahvenanmaan maakuntapäivien puhemies.
Puheessaan presidentti korosti ahvenanmaalaisten ja mannersuomalaisten yhteyttä. Esiin nousi myös Euroopan kiristynyt turvallisuustilanne. Niinistön mukaan ahvenanmaalaisilla ei ole syytä huoleen asemastaan.
– Ahvenanmaalla on vakiintunut, kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu kansainvälisoikeudellinen aseman demilitarisoituna ja neutralisoituna alueena, eikä sitä ole kyseenalaistettu.
Presidenttipari lähti heti Sundblomin patsaalla pidetyn juhlatilaisuuden jälkeen helikopterilla takaisin Kultarantaan. Tasavallan presidentin kanslia kertoi Ilta-Sanomille, että Ruotsin hovia ja isäntänä toiminutta Ahvenanmaan Lagtingetiä oli jo ennen vierailua varoitettu, että Niinistö ja Haukio saattavat joutua lähtemään heti, kun presidentin aktiivinen osuus on päättynyt puheen jälkeen.
– Kun presidentin oli väistämättä palattava, ei hän siten voinut jäädä muiden vieraiden kanssa seurustelemaan illalliselle. Sekä Ruotsin hovi että isäntätaho ilmaisivat jo etukäteen ymmärtävänsä tilanteen täysin, kanslia kommentoi, mutta ei kertonut varsinaista syytä presidenttiparin ennenaikaiseen poistumiseen.
Presidenttiparilta jäi väliin muun muassa ohjelmaan kuulunut juhlakonsertti. Siihen osallistuivat Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhliin myös saapuneet Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia, pohjoismaiden parlamenttien puhemiehet sekä Suomen hallituksen edustajia.
Kommentoi Facebookissa