Puhemies Matti Vanhanen jää sairauslomalle – kaksi leikkauksen vaativaa toimenpidettä

Matti Vanhanen on kesäkuun lopun poissa eduskuntatyöstä, toinen leikkaus tehdään elokuussa.

Matti Vanhanen on kesäkuun lopun poissa eduskuntatyöstä, toinen leikkaus tehdään elokuussa. (Kuva AOP)

Matti Vanhanen on jo jonkin aikaa potenut terveysongelmia.

SAIRAUSLOMA Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen on jäänyt sairauslomalle. Hän on kesäkuun lopun poissa eduskuntatyöstä. Vanhanen kertoi aikaisemmin, että hän jää sairauslomalle kahden operaation vuoksi. Nyt Vanhanen tarkentaa asiaa Facebook-päivityksessään.

”Minulta löydettiin sattumalta sydänleikkauksen valmisteluun liittyvissä kuvauksissa toisesta munuaisesta kaksi kasvainta noin kuukausi sitten. Eilen tämä munuainen poistettiin avoleikkauksella. Tästä ja elokuun sydänleikkauksesta siis oli kyse, kun viikko sitten kerroin kahdesta operaatiosta.”

Puhemiehen tehtäviä hoitavat varapuhemiehet Tuula Haatainen ja Juho Eerola Vanhasen sairauslomien aikana.

Vanhanen on jo jonkin aikaa potenut terveysongelmia. Vuoden 2017 lopulla hän joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden johdosta ja hänelle tehtiin sähköinen rytminsiirto. Tämän vuoden helmikuussa vaalitilaisuudessa Vanhanen toimitettiin huimauksen vuoksi sairaalan päivystykseen tarkastukseen.

Valtiotieteiden maisteri Matti Vanhanen, 63, on toiminut kansanedustajana vuodet 1991–2010 sekä vuodesta 2015 alkaen. Vanhanen toimi pääministerinä vuosina 2003–2010, sekä puolustusministerinä vuonna 2003.

EDIT 15.6.: Lisätty Matti Vanhasen Facebook-päivitys

Lue myös: Eduskunta valitsi puhemiehet – ”Tulen edistämään keskustelukulttuuria, joka ei peittele erimielisyyksiä”

Kommentoi Facebookissa