JALKAPALLO Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat kohtaa keskiviikkona Gdanskissa pelattavassa harjoitusottelussa Puolan. Vastassa on Euroopan eliittiä, joten keskiviikkona saadaan selvyyttä, miten Suomi pystyy pelaamaan huippujoukkuetta vastaan.
Edellinen testi huippumaata vastaan oli syksyllä 2019 EM-karsintaottelussa Tampereella Italiaa vastaan. Silloin Suomi hävisi maalein 1-2 Italian tehtyä voittomaalinsa kyseenalaisesti tuomitusta rangaistuspotkusta.
Suomen avauskokoonpanon vakiokasvoista Teemu Pukki ja Tim Sparv joutuvat jättämään Puola-ottelun väliin. Myöskään Jasse Tuominen ei ole polvivamman takia pelikykyinen.
Pukin jalassa on tulehdus, jonka vuoksi hän pelasi jo lauantain Englannin kakkossarjan ottelun jalka puudutettuna. Maanantaina todettiin, että Pukille olisi parempi antaa lepoa, jotta hän olisi pelikunnossa tulevissa Kansojen liigan otteluissa Bulgariaa ja Irlantia vastaan Helsingissä.
– Teemulla on antibioottikuuri päällä ja uskomme, että se puree siten, että hän on joukkueen mukana torstaina, kun palaamme Puolasta, Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi Palloliiton mukaan.
Myös keskikenttäpelaaja Sparv joutuu jättämään keskiviikon ottelun väliin, eikä matkaa Gdanskiin. Toistaiseksi ei ole ilmoitettu, voisiko Sparv pelata Bulgariaa tai Irlantia vastaan.
Sparvin poissaolo ei ole Suomelle katastrofi. Hän tuo Suomen peliin toki johtajuutta, mutta parhaiden vuosiensa vireestä hän alkaa olla aika lailla kaukana. Välttämättä Sparv ei tule mahtumaan ensi kesän EM-kisoissa Huuhkajien avaukseen.
Juttuvinkki: Olympiastadionin peruskorjaus on karu esimerkki suomalaisesta ongelmasta
Pukin poissaolo on Suomelle isompi takaisku. Tosin siitä voi olla apuakin, koska nyt hyökkäysosastolla on mahdollista kokeilla uusia kuvioita.
Vuosi sitten Pukki oli Suomen puhutuin urheilija. Hän teki Norwichin joukkueessa Englannin Valioliigassa alkusyksystä maaleja lähes joka ottelussa. Pukin tehokkuus oli merkittävässä roolissa Suomen historiallisen EM-kisapaikan varmistamisessa.
Vuoden 2020 puolella Pukin tähtiloisto sammui todella nopeasti. Norwich tipahti Valioliigasta. Syyskuussa Englannin Mestaruusliigan ottelussa Pukki teki ensimmäisen maalinsa sitten tammikuun.
Nyt se kuuluisa ”Pukki-party” tuntuu muistolta menneisyydestä. Pukin maalivireen katoaminen tulisi kompensoida, jotta Huuhkajat voisi pärjätä. Puola-ottelussa nähdäänkin, miten Suomi pärjää ilman Pukkia.
Päävalmentaja Kanerva antoi vuosi sitten ymmärtää varsin rehellisesti, ettei hyökkäysosasto ole Suomen vahvuus. Tuolloin Pukki pelasi kovalla itseluottamuksella, mutta tehot olivat pitkälti hänen varassaan. Kanerva peräänkuulutti, että Suomella pitäisi olla hyökkäysosastolla neljä Pukin tasoista pelaajaa.
Nykyisessäkin kunnossaan Pukki on Suomelle yhä tärkeä pelaaja. Vakavasti otettavia vaihtoehtoja hänen tilalleen on vain muutama.
Pukin tutkapariksi EM-kisajoukkueen hyökkäykseen kaavailtu Joel Pohjanpalo kuntoutui vuosi sitten jalkavammastaan, joka piti hänet sivussa noin vuoden ajan. Pohjanpalo pelaa Bayer Leverkusenista lainalla Bundesliigassa Union Berlinissä, jossa tekikin maalin heti ensimmäisessä ottelussaan. Viime keväänä ja kesänä Pohjanpalo pelasi 2. Bundesliigassa lainalla Hamburger SV:ssä, jossa teki paljon maaleja.
Muuten Suomella on Puola-ottelussa pätevistä hyökkääjistä pulaa. Tuominen jää siis pois loukkaantumisen takia Lassi Lappalainen on käytettävissä vasta otteluissa Bulgariaa ja Irlantia vastaan. Kanerva kutsui Puola-otteluun Rasmus Karjalaisen, joka saattaa päästä jopa avaukseen.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Huuhkajien peleihin päästetään yleisöä – pilareiden takaa ei tarvitse kurkkia
Kommentoi Facebookissa