Puolet suomalaisista pelkää sekä karhua että sutta – salametsästykseen suhtaudutaan silti kielteisesti

Suomalaisilla on varsin kattavasti jonkinlainen yhteys metsästykseen.

Suomalaisilla on varsin kattavasti jonkinlainen yhteys metsästykseen. (Kuva Fotolia)

Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat, ettei metsästys yleisesti vaaranna riistaeläinkantoja.

METSÄSTYS Taloustutkimus selvitti toukokuussa 2018 Suomen riistakeskuksen toimeksiannosta suomalaisten suhtautumista metsästykseen. Tulokset ovat entistä myönteisempiä. Vastaava tutkimus on tehty vuosina 1986, 1994 ja Taloustutkimuksen toimesta 2004 ja 2013.

Taloustutkimuksen selvityksessä ilmeni, että suomalaisilla on varsin kattavasti jonkinlainen yhteys metsästykseen. Ainoastaan 16 prosentilla haastatelluista ei ole minkäänlaista tarttumapintaa metsästykseen.

Myönteisesti metsästykseen suhtautuvien määrä on noussut 66 prosenttiin kun vastaavasti kielteisesti suhtautuvien määrä on laskenut 10 prosenttiin. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat, ettei metsästys vaaranna riistaeläinkantoja ja tämä mielipide on aiempaa yleisempi.

Tutkimuksessa kartoitettiin edelliskerran tapaan myös suomalaisten suhtautumista suurpetoihin. Tuloksista käy selvästi ilmi, että esimerkiksi suden salametsästykseen suhtaudutaan entistä kielteisemmin. Salametsästystä ei hyväksytä missään päin Suomea. Kuitenkin puolet haastatelluista oli sitä mieltä, että pihapiiriin tulleen suurpedon saisi tappaa.

Yhä useampi luottaa suurpetokantojen arvioinnissa tutkijoihin ja asiasta epävarmojen ja erimieltä olevien määrä on vähentynyt. Susien määrä jakaa mielipiteitä. Erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa susien määrää pidetään liian suurena.

Haastateltujen kokema pelko karhua ja sutta kohtaan ei ole muuttunut. Puolet vastaa pelkäävänsä sekä karhua että sutta.

Lue myös: Heidi on täysverinen jahtileidi – ”Metsästys ei ole pelkkää saalistusta”

Kommentoi Facebookissa